Kuukausi: huhtikuu 2020

Vappu; ansaitusti meidän kaikkien juhla!

Työväen ja ylioppilaiden juhla, kevään loppupuolen juhlapäivä, karnevaalijuhla… -kaikkien juhla!

Tänä vuonna vappua vietetäänkin virtuaalisti, sillä koronan vuoksi emme vielä pääse irtautumaan karanteenin kahleista. Väki kokoontuu koteihinsa ja mökkeihinsä, ja ehkäpä muutama sulosävel sekä vapputervehdys kuullaan parvekkeilta, ikkunoista ja ovien raoista laulettuina ja sanottuina. Videotervehdykset ovat varmasti tänä viikonloppuna suosittuja ja lasien kilistelyt tietokoneen näytön edessä sekä munkkien sokerit näppäimistöillä yleistä.

Olemme kaikki tehneet valtavasti töitä eri asioiden eteen eri tavoin viime viikot ja kuukaudet. Olemme olleet uuden edessä, oppineet uusia asioita. Meiltä on vaadittu kärsivällisyyttä, avarakatseisuutta, varovaisuutta ja toivoa sekä päättäväisyyttä. Toivottavasti tästä seuraa tulevaisuudessa myös hyvää.

Olemme ansainneet hengähdystauon. Nautitaan vapusta kaikesta huolimatta, täysin simoin!

Iloista ja turvallista vappua kaikille!

Henkilötietojen käsittely työsuhteessa -webinaari 11.6. klo 9-12

Kevään koronavirusepidemian aiheuttama poikkeustilanne on herättänyt monia tietosuojakysymyksiä liittyen koronatietojen käsittelyyn työpaikoilla.

Esille ovat nousseet kysymykset, kuten voiko työnantaja saada tiedon työterveyslääkäriltä, jos työntekijällä on todettu koronavirustartunta, tai missä laajuudessa työnantaja saa kertoa tartunnasta työpaikalla. Lisäksi herää kysymys, saako työnantaja nimetä sairastuneet henkilöt varoittaakseen muita työyhteisön jäseniä mahdollisesta tartuntariskistä?

Henkilötietojen käsittely tarkoittaa mm. henkilötietojen keräämistä ja säilyttämistä, ko. tietojen käsittelyä, käyttöä, siirtämistä ja luovuttamista.

Aihe on kuin suuri sateenvarjo, joka suojaa yksittäistä henkilöä, ja jonka alle mahtuu monia kysymyksiä niin EU:n henkilötietoasetuksesta kuin suomalaisista säännöksistä.

EK-Tieto järjestää 11.6.2020 aiheesta webinaarin Henkilötietojen käsittely työsuhteessa, joka on tarkoitettu kaikille työsuhdeasioita hoitaville henkilöille, kuten HR-henkilöille ja lakimiehille. Koulutuksessa käydään läpi kaikki työnantajan kannalta tärkeät asetuksen ja lainsäädännön vaatimukset.

Kouluttajana toimii Elinkeinoelämän keskusliiton lainopillinen asiamies Mikko Nyyssölä.

Tutustu webinaarin sisältöön ja ilmoittaudu pian mukaan!

Syksyn Uutta työoikeudesta -koulutuksessa kuulet työelämää säätelevien lakien uudistuksista ja muutoksista

Yksi EK-Tiedon monista kevään merkeistä on aikaisempina vuosina ollut Uutta työoikeudesta -koulutus, jossa olemme esitelleet viimeisimmät työlainsäädännön muutokset, käyneet läpi uusimpia oikeustapauksia ja kertoneet, mitä uudistuksia on suunnitteilla.

Vaikka elämmekin tällä hetkellä poikkeuksellisia aikoja ja moni asia on seisahtanut, kaikkien poikkeustilaan liittyvien lakimuutoksien ohella taustalla jatkuvat edelleen jo ennen korona-aikaa käynnistetyt lainsäädäntöhankkeiden uudistukset.

Työelämän ja toimintaympäristön jatkuvan muuttumisen vuoksi myös työelämää sääteleviä lakeja on uudistettava! Me täällä EK-Tiedossa seuraamme aitiopaikalta työlainsäädännössä tapahtuvia muutoksia, sillä emoyhtiömme EK pyrkii vaikuttamaan työlainsäädännön sisältöön osallistumalla lainsäädännön valmisteluun ja työelämän kehittämiseen eri työryhmissä ja hallinnollisissa elimissä.

Uutta työoikeudesta -koulutuksessa hyödynnämmekin EK:n vahvaa osaamista; kouluttajinamme ovat lainsäädäntötyöryhmissä mukana olevat EK:n Työelämä-vastuualueen asiantuntijat, joilla on ensikäden tietoa tulevista muutoksista sekä niiden taustoista ja vaikutuksista!

Tavallisesti keväisin järjestettävä Uutta työoikeudesta -koulutustilaisuus on poikkeuksellisesti siirretty pidettäväksi syksyllä, sillä kuluvan kevään ja kesän aikana odotetaan työryhmien esityksiä tulevista työlainsäädäntömuutoksista mm. kilpailukieltosopimuksiin sekä ”nollatuntisopimuksiin” liittyen.

Lisäksi koulutuksessa kerrotaan mitä vaatimuksia syksyllä 2019 hyväksytty uusi ilmoittajan suojaa koskeva EU-direktiivi – ns. whistleblowing-direktiivi, josta on säänneltävä kaikissa EU-jäsenmaissa vuoden 2021 kuluessa – asettaa yrityksille ja työnantajille? Millaista suojaa se antaa työntekijöille?

Lopuksi käydään läpi tuoreinta oikeuskäytäntöä esittelemällä vuoden merkittävimmät oikeustapaukset työlainsäädäntöön liittyen, ja vielä viimeiseksi luodaan katsaus suunnitteilla oleviin ajankohtaisiin työlainsäädäntöhankkeisiin: missä vaiheessa yt-laki- sekä perhevapaauudistukset ovat? Mitä ja millä aikataululla muutoksia niihin on luvassa?

>> Tutustu 1.10. järjestettävään koulutukseen ja ilmoittaudu mukaan!

Tämän ajankohtaisempaa ja asiantuntevampaa koulutusta saat hakea!

 

 

Etkö löydä itsellesi sopivaa koulutusta tulevista koulutuksistamme? -Oletko jo tutustunut myynnissä oleviin tallenteisiin?

Lähes kaikki webinaaritallenteemme tulevat myöhemmin myyntiin kotisivuillemme. Tämä antaa sinulle vapauden valita koulutuksesi ajankohdan, etkä ole kiinni meidän aikatauluissamme.

Tallenteet tulevat myyntiin noin 1-2 kuukauden kuluessa koulutuksesta, jolloin tallenteiden hinnat ovat -30 % alkuperäisten koulutusten hinnoista. Pidämme tallenteet myynnissä niin kauan kuin koulutuksen sisältö on ajankohtainen, tai kunnes seuraava samankaltainen koulutus ilmestyy koulutuskalenteriimme.


Käy siis tutustumassa myynnissä oleviin tallenteisiimme! -Ehkä löydät juuri sieltä itsellesi sopivan koulutuksen.


EK-Tiedon koulutustarjonta pähkinänkuoressa:

  • KOULUTUSKALENTERI: Päivitämme koulutuskalenteriamme säännöllisesti. Kannattaa siis käydä tutustumassa tarjontaan tasaisin väliajoin.
  • SOME: Ilmoitamme uusista koulutuksista ja tallenteista myös Facebookissa, Twitterissä, LinkedInissä ja uutiskirjeissämme.
  • UUTISKIRJE: Uutiskirjeen voit tilata näppärästi tämän linkin takaa. Tällöin sinun ei tarvitse huolehtia koulutusten etsimisestä, vaan tuomme tiedon luoksesi vaivattomasti.
  • WEBINAARITALLENNE: Mikäli löydät itsellesi sopivan koulutuksen koulutuskalenteristamme, mutta se ei sovi aikatauluusi, ilmoittaudu silti koulutuksen webinaariin. Sinun ei tarvitse olla läsnä webinaarissa, vaan riittää, että olet ilmoittautunut mukaan. Saat tuolloin itsellesi webinaaritallenteen katsottavaksi kahden viikon ajaksi koulutuksen päättymisestä.
  • TALLENNEKAUPPA: Mikäli koulutuskalenteristamme ei juuri nyt löydy sinulle sopivaa koulutusta, tutustu tallennetarjontaamme. Ehkä löydät sieltä sen, mitä olet etsimässä?
  • OTA YHTEYTTÄ / RÄÄTÄLÖIDYT KOULUTUKSET: Voit ehdottaa meille myös uusia koulutusaiheita, ja tiedustella yrityksellesi sekä kollegoillesi räätälöityä koulutusta. Lähetä tiedustelusi vaivattomasti kotisivujemme kautta yläpalkin kohdasta Yhteystiedot / Anna palautetta.

 

Eikö webinaarin ajankohta sovikaan sinulle?
-Ilmoittaudu silti mukaan, sillä saat käyttöösi webinaaritallenteen!

Tiesitkö, että ilmoittautuessasi webinaariin, sinun ei tarvitse olla koneesi äärellä webinaaripäivänä, vaan voit katsoa webinaarin myöhemmin tallenteelta?

Näin on! EK-Tiedon monipuolinen palvelu- ja tuotekonsepti mahdollistaa sen, että sinun ei enää tarvitse harmitella kiireiden osuessa juuri samalle päivälle ja kellonlyömälle kuin koulutuksemmekin ovat. Voit valita, haluatko osallistua koulutukseemme paikan päällä vai webinaarin kautta, tai katsotko webinaarin tallenteelta myöhemmin. Voit myös osallistua webinaariin vain osan aikaa, ja katsoa loput myöhemmin tallenteelta.

Jokainen webinaari tallennetaan, ja webinaaritallenne lähetetään vuorokauden sisällä kaikille niille, jotka ovat ilmoittautuneet koulutuksen webinaariin.

Mikäli siis olet epävarma koulutuksen ajankohdan sopivuudesta aikatauluusi, voit hyvin ilmoittautua mukaan webinaariin ja kouluttautua myöhemmin. Tallenne on käytössäsi 30 vrk koulutuksen jälkeen, jonka aikana voit palata tallenteeseen niin monta kertaa kuin haluat.

Sähköinen koulutusmateriaali sekä webinaaritallenne sisältyvät aina webinaarin hintaan.

Seuraavat koulutukset & webinaarit tästä…

 

Tuoreimmat uutiset arvonlisäverosta 21.4.2020!

EK-Tieto tarjoaa tiiviin ja tehokkaan tietopaketin uusimmista arvonlisäveroa koskevista muutoksista.


21.4. pidettävän kolmetuntisen ALV:n ajankohtaiskatsaus 2020 -webinaarin aikana käydään läpi mm.

1.1.2020 voimaan tulleita EU-tavarakaupan muutoksia (mm. quick fixes), muutoksia arvonlisäverolaissa (mm. alennettu verokanta sähköisiin julkaisuihin 2019), sekä verohallinnon uusia ohjeita ja ohjepäivityksiä.

Webinaarin hinta sisältää myös webinaaritallenteen

Mikäli webinaarin ajankohta ei sovi sinulle, kannattaa silti ilmoittautua mukaan, sillä lähetämme sähköisen koulutusmateriaalin lisäksi webinaaritallenteen kaikille webinaariin ilmoittautuneille. Voit siis katsoa tallenteen juuri silloin kun se sinulle sopii, kahden viikon ajan, vaikket osallistuisikaan webinaariin juuri tapahtumahetkellä.

Mikäli haluat lähettää luennoitsijalle kysymyksesi etukäteen, se käy kätevästi koulutuksen sivujen kautta. Tuolloin luennoitsija käy ne läpi (nimettöminä) webinaarin aikana. Voit esittää kysymyksiä myös webinaarin aikana live-chatin kautta!

Tule mukaan päivittämään tietosi arvonlisäverosta!

 

Pääsiäinen -pieni hengähdystauko uuteen arkeen

EK-Tieto haluaa toivottaa kaikille oikein hyvää, rentouttavaa ja tervettä pääsiäistä. 

Olemme kaikki olleet uuden äärellä jo tovin. Useat kotitietokoneidensa äärellä kotitoimistoissaan, osa taasen jatkaneet töitään työpaikoillaan. Rooleja, töitä ja tehtäviä on monenlaista. Toiset ovat toimineet kotiopettajina, toiset ottaneet pienen hengähdystauon kaikesta.

Pieni tauko on paikallaan. Mekin EK-Tiedossa lähdemme pienelle lomalle, ja palaamme kotityöpisteillemme jälleen pääsiäisen jälkeen 14.4.

Tämän tervehdyksen myötä toivotamme kaikille oikein hyvää pääsiäistä:

 

Ikkunalaudalla kukkien kelta,
rairuoho versoo jo lautaselta.
Pajujen oksissa silmut uudet,
suklaamunissa salaisuudet.

 

 

Kattava koulutuskokonaisuus työnantajan velvollisuuksista työsuhteessa: kevään Työsuhdeasiain peruskurssi I & II -webinaarit pakettihintaan!

Hyvät esimiestaidot turvaavat työyhteisön toimivuuden – erityisesti tällaisena poikkeusaikana

Kevään peruskurssit ovat erinomainen starttipaketti esimiestehtävissä aloitteleville tai kertauksena jo kokeneimmillekin osaajille! Sopii hyvin myös hr- ja taloushallinnon tehtävien parissa työskenteleville.

Työsuhdeasiain peruskurssit I ja II täydentävät hyvin toisiaan, mutta eivät ole toisistaan riippuvaisia; myös vain toiseen kursseista voi hyvin osallistua! Olemme rakentaneet sisällöt siten, että aiheille on varattu riittävästi aikaa ja tilaa jää vielä hyvin myös kysymyksille ja keskustelulle.

Kevään 2020 molempiin koulutuksiin (Työsuhdeasiain peruskurssi I ja II) ilmoittautuneille tarjoamme koulutukset pakettihintaan:
EK:n jäsen 840 € | Ei jäsen 1110 € (norm. EK:n jäsen 1 000 €, ei jäsen 1 270 €).

Lunastaaksesi edun, sinun tulee ilmoittautua normaaliin tapaan molemmille kursseille erikseen ja valita ilmoittautumislomakkeella hintavaihtoehdoksi ”Pakettitarjous”. Ilmoittautumisen jälkeen saat molemmista tilaisuuksista omat vahvistusviestit sähköpostiisi.

Lisätiedot koulutuksien sivuilta:

Työsuhdeasiain peruskurssi I

Työsuhdeasiain peruskurssi II

 

Huomioithan, että tarjous koskee vain kevään 2020 kursseja eikä niihin voi yhdistää muita tarjouksia.

 

 

Mitä keinoja työnantajalla on reagoida työn vähentymiseen?

Mitä keinoja työnantajalla on reagoida työn vähentymiseen, entä millainen on koronatilanteen vuoksi noudatettava poikkeusmenettely lomauttamisessa?

Korona on aiheuttanut valtavasti ongelmia. Lomautukset sekä irtisanomiset ovat nyt nousseet enemmissä määrin esiin ja työnantajien taloudellinen ahdinko on edennyt nopeasti. Vaikutukset tulevat näkymään vielä vuosien päästä.

EK-Tiedon webinaari 16.4.2020 Työ vähenee äkillisesti – mitä työnantaja voi tehdä? on tarkoitettu henkilöstöpäälliköille, yritysjohdolle, esimiehille ja kaikille niille, jotka hoitavat tuotannollisiin ja taloudellisiin irtisanomisiin, lomautuksiin ja työvoiman vähentämistä koskeviin yt-menettelyihin liittyviä kysymyksiä.

Webinaarin pitää työoikeuteen erikoistunut lakimies ja työlainsäädännön asiantuntija Mika Kärkkäinen, asianajaja | Dittmar & Indrenius Asianajotoimisto.

Ilmoittaudu mukaan.

 

Seuraa myös EK:n koronasivustoa, josta löydät blogeja, tiedotteita ja artikkeleja koronaan liittyen.

-> Yrittäjille laajennettu oikeus työmarkkinatukeen
-> Koronamuutokset viety kattavasti työehtosopimuksiin
-> Työnantaja: ilmoita irtisanomisista 9.4. alkaen TE-toimistolle
-> Työnantajan eläkemaksu alenee 2,6 prosenttiyksikköä loppuvuodeksi

#korona #ektietokurssit #lomautus #poikkeusmenettely #irtisanominen #yhteistoimintaneuvottelut

Turvallisuusalan neuvottelupäivät (TN36) syyskuussa 2020!

Legendaarinen, järjestyksessään jo 36. Turvallisuusalan neuvottelupäivät järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti syyskuussa. Koronaviruksen aiheuttaman tartuntataudin leviäminen johti siihen, että tilaisuus päätettiin siirtää kesäkuun alusta syyskuun loppuun, 21.-22.9. Tänä vuonna lähdimme liikkeelle aivan uudella konseptilla; ensimmäinen päivä käsittää maaosuuden Finlandia-talossa, jonka jälkeen tiedonjanoisimmat jatkavat kanssamme matkaa Silja Europalla Tallinnaan ja takaisin.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) järjestämä, arvostettu turvallisuusalan seminaari kerää koolle jälleen alansa huippuasiantuntijoita, yritysten turvallisuusjohtoa, turvallisuusalan päättäjiä, alan yrittäjiä ja järjestöjen edustajia sekä julkishallinnon turvallisuustehtävissä toimivia.

Joka vuosi olemme saaneet kuulla mitä mielenkiintoisempia ja aina ajankohtaisia puheenvuoroja, sekä jakaa tietoa ja näkemyksiä alasta areenalla, jolla turvallisuusalan edustajien on mahdollista toimia ja solmia hedelmällisiä kontakteja ja yhteistyösuhteita. Tämä areena, Turvallisuusalan neuvottelupäivät, tarjoaa osallistujalle mahdollisuuden viedä paljon arvokasta tietoa mukanaan jaettavaksi omassa organisaatiossaan.

Kaksipäiväinen seminaari on tiivis paketti monipuolista ohjelmaa, jossa aiheina mm.:

  • yritysturvallisuuden organisoinnin trendit
  • yritysjohdon riskienhallinta
  • tietoturvallisuus
  • redteaming
  • tietosuojan tietoturvaloukkausilmoitukset
  • työelämän väkivalta ja uhkailu
  • kyberturvallisuusstrategia
  • kulttuurienväliset taidot tietoturvan toteuttamisen tukena
  • Baltian alueen rikollisuuden tilannekuva
  • henkilötiedustelu ja tietoturvallisuushaavoittuvuudet
  • Suomi vuonna 2040!

Vierailemme myös e‐Estonia Briefing Centre:ssä ja kuulemme laivalla Naton kyberpuolustusyhteistyön huippuyksikön puheenvuoron. Seminaarin isäntänä toimii kokenut riskienhallinnan, yritysturvallisuuden ja niihin liittyvän juridiikan asiantuntija Markku Rajamäki, EK.

Suunnataan katseemme eteenpäin, kohti tuttua ja turvallista arkea, ja suunnitellaan tulevaisuutta tämänhetkisestä, vaikeasta tilanteesta huolimatta. Tutustu tapahtuman sivuun ja varaa paikkasi ajoissa – syksystä tulee kiireinen!

#TN36 #yritysturvallisuus #turvallisuusalanneuvottelupäivät