Kuukausi: lokakuu 2018

Työsuhdeasiain opas on eläkkeensä ansainnut.

Käytännönläheinen opas on vuosien saatossa saavuttanut arvostetun aseman. Sen kokoamiseen osallistuivat Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) asiantuntijat ja opasta päivitettiin noin kahden vuoden välein, lainsäädännön muuttuessa.

 

Tänä päivänä elämme kuitenkin nopeatempoista aikaa, jolloin myös muutokset ovat nopeasti kaikkien kuultavissa ja nähtävissä. Siinä vaiheessa, kun kirjaa laaditaan, taitetaan, painetaan ja julkaistaan, ovat lait jo muutoksen kourissa ja muuttuneet. Lisäksi hyvin moni tärkeä tieto löytyy reaaliajassa internetistä, hyvinkin helposti.

EK sekä EK-Tieto eivät näin ollen enää julkaise Työsuhdeasiain opasta, vaan tarjoavat ajankohtaista tietoa korkeatasoisten koulutusten sekä webinaaritallenteiden muodossa.

EK-Tiedon koulutusten aiheet ja sisällöt seuraavat tarkasti ajankohtaisia aiheita, erilaisia lakiehdotuksia ja -muutoksia. Lisäksi käytössämme ovat Suomen arvostetuimmat asiantuntijat, joista monet ovat olleet alusta alkaen mukana eri lainsäädäntöjen valmistelussa, edustaneet Elinkeinoelämän keskusliittoa eri ministeriöiden työryhmissä sekä kirjoittaneet kirjoja ja artikkeleita.

EK-Tieto keskittyy puhtaasti korkeatasoisten koulutusten järjestämiseen, jolloin kaikki tärkeä ja uusin tieto on aina kuultavissa koulutuksissamme, sekä myynnissä olevista webinaaritallenteistamme.

Nähdään ja kuullaan!

Työsuhdeasiain peruskurssit I & II edulliseen pakettihintaan!

Erinomainen starttipaketti esimiestehtävissä aloitteleville tai kertauksena jo kokeneimmillekin osaajille! Sopii hyvin myös hr-tehtävien parissa työskenteleville.

I ja II kurssit täydentävät hyvin toisiaan, mutta eivät ole toisistaan riipuvaisia; myös vain toiseen kursseista voi hyvin osallistua! Olemme pyrkineet rakentamaan sisällöt siten, että aiheille on varattu riittävästi aikaa ja tilaa olisi hyvin myös kysymyksille ja keskustelulle.

Syksyn molempiin koulutuksiin (Työsuhdeasiain peruskurssi I ja II) ilmoittautuneille tarjoamme koulutukset pakettihintaan: EK:n jäsen 835 € | Ei jäsen 1100 €
(norm. EK:n jäsen 990€ | Ei jäsen 1260€). 

Lunastaaksesi tämän edun, sinun tulee ilmoittautua molemmille kursseille ja valita ilmoittautumislomakkeella hintavaihtoehdoksi: ”Pakettitarjous”. Ilmoittautumisen jälkeen saat molemmista tilaisuuksista omat vahvistusviestit sähköpostiisi.

Lisätiedot koulutuksien sivuilta:

Työsuhdeasiain peruskurssi I

Työsuhdeasiain peruskurssi II

 

Huomioithan, että tarjous koskee vain syksyn 2019 kursseja eikä niihin voi yhdistää muita tarjouksia.