Kuukausi: heinäkuu 2019

Kesäinen tervehdys Etelärannasta!

EK-Tiedon alkuvuosi meni upeasti; olemme saaneet tutustua jälleen moniin uusiin kasvoihin, sekä tavanneet tietysti paljon tuttuja asiakkaitamme. Toiset teistä ovat olleet mukanamme jo useita vuosia, jopa 40, aivan ensimmäisestä Ennakkoperintätilaisuudestamme lähtien. Toivotamme teidät kaikki erittäin lämpimästi tervetulleiksi meidän monipuolisen koulutustarjonnan pariin myös tulevaisuudessa.

Edellisessä Ajankohtaista-kirjoituksessa mainitsimmekin viimeaikaisista uudistuksista, joita olemme toteuttaneet EK-Tiedossa. Katsokaamme tällä kertaa eteenpäin, hieman syvemmin tulevan syksyn koulutustarjontaamme.

Olemme julkaisseet syksyn upeat koulutukset kurssikalenterissamme. Voimme ilolla ja ylpeydellä todeta, että meillä on tarjolla entistäkin runsaampi ja monipuolisempi koulutustuoteperhe, uusia mielenkiintoisia aiheita, sekä edelleen Suomen, alansa parhaat asiantuntijat.

Alv-teemaiset koulutuksemme tarjoavat tärkeää tietoa aina alv:n perusteista sekä alv:n viimeaikaisista muutoksista  kansainvälisen kaupan alv-kysymyksiin. Lisäksi uusi kahden tunnin tehokas koulutus aiheesta työntekijän puutteellinen työsuoritus irtisanomisperusteena tarjoaa erittäin tärkeät työvälineet työnantajalle haastavaan tilanteeseen. Uusia aiheita ovat myös uusi työaikalaki palkkahallinnossa, jonka tavoitteena on selvittää säännösmuutosten vaikutusta ja merkitystä käytännössä, sekä Palkka & Tulorekisteri, joka on kattava läpileikkaus palkan määräytymisperusteista ja erilaisista palkkaeristä.

Tutut ja tärkeät aiheet ovat edelleen kalenterissamme;  työsuhdeasiain peruskurssit I ja II (edelleen saatavilla myös pakettitarjouksena), palkanlaskennan perusteet, vaihtelevia työsopimuksia koskeva lainsäädäntö, sairauspoissaolot sekä uusi työaikalaki, jossa tällä kertaa teemana: mikä muuttuu 1.1.2020?

Vaikka tarjontamme onkin kattava, voi sieltä puuttua jotakin sellaista, mikä saattaisi olla sinulle ja organisaatiollesi tärkeä ja tarpeellinen. Laitathan meille asiasta viestiä. Voit olla meihin yhteydessä kotisivujemme alalaidassa olevan ”Ota yhteyttä” -linkin kautta, tai voit ottaa meihin yhteyttä suoraan tarjouspyynnön muodossa Yrityskohtaiset koulutukset -sivun kautta, mikäli räätälöity kurssi olisi teille parempi vaihtoehto.

Me olemme täällä juuri teitä varten! -Siksi haluamme tietää, miten voimme palvella vieläkin paremmin.

Oikein aurinkoista ja rentouttavaa kesää ja toivottavasti näemme syksyn kursseilla!
-Ehkäpä EP2020-kiertueella?


-EK-Tieto -tiimi-

 

Varausjärjestelmä on nyt entistäkin käyttäjäystävällisempi! -Uusi tulokas on jälleen yksi vahva linkki työnkulussamme!

EK-Tieto jatkaa uudistumistaan. Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme panostaneet koulutusten kehittämiseen sekä niiden tavoitettavuuden helpottamiseen. Olemme kehittäneet työnkulkuprosesseja, viestintää ja markkinointia. Uutena tulokkaana uudistumisprosessiimme otamme ilolla vastaan uuden varaus- ja laskutusjärjestelmän.

Kotisivut, uusi logo ja brändi, LinkedIn-, Twitter- ja Facebook-sivut, live-webinaarit, webinaaritallenteet…. Näiden kaveriksi kutsumme nyt uuden varausjärjestelmän, joka huolehtii siitä, että asiakkaan on helpompi käsitellä omia tietojaan alusta alkaen.

Asiakkaanamme syötät varaustietoihin kerralla kaikki tärkeät tiedot yhteys- ja laskutustiedoista erikoisruokavalioihin, jonka jälkeen varauksesta lähtee ilmoittautumisvahvistus antamaasi sähköpostiosoitteeseen heti. Mullistavin uudistus on kuitenkin se, että vahvistuksessa lähetetyn linkin kautta pääset tarvittaessa muokkaamaan antamiasi ilmoittautumistietoja, voit vaihtaa koulutukseen tilallesi toisen henkilön tai vaikka peruuttaa koko ilmoittautumisen aina kurssin peruutuspäivään asti ihan itse – vieläpä kuluitta!

Tällainen järjestelmä palvelee asiakkaitamme parhaiten, antamalla vapauden hallita omia tietojaan sekä omaa ilmoittautumistaan viimeiseen asti. Se helpottaa koulutukseen osallistumisen päätöstä, ja samalla helpottaa ja nopeuttaa meidän EK-Tiedon tiimiläisten työtä huimasti, sillä emme enää käsittele jokaista ilmoittautumista erikseen samalla tapaa kuin aiemmin. Näin ilmoittautumisprosessi nopeutuu ja palvelumme paranee. Lisäksi laskutus toimii nyt saman varausjärjestelmän kautta, jolloin voimme luopua useista erillisistä ohjelmista ja keskittyä vain yhteen, joka palvelee meitä kaikkia.

Tutustu koulutuksiimme ja ilmoittaudu mukaan! Nyt se on entistäkin helpompaa!

Tuttuun tapaan voimme vielä lisätä: Eikä tässä vielä kaikki…… Sillä lisää mahtavia uutisia uutuuksista ja tulevista kursseista pian!

Aurinkoisia hetkiä!