Kuukausi: joulukuu 2019

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta!

Hektinen. Upea. Tuttu. Uudistuva. Perinteinen. Yllättävä. Mieleenpainuva…

Muun muassa näistä asioista oli EK-Tiedon vuosi 2019 tehty. Kuten joka vuosi, saimme tänäkin vuonna nauttia upeiden asiakkaittemme seurasta, huippuluennoitsijoidemme koulutuksista sekä seurata eri aihepiirien muutosprosesseja talous- ja henkilöstöhallinnon saralla.

Lähes viikoittain pidettävät koulutuksemme ovat keränneet osallistujia yhä enemmässä määrin webinaarin ääreen. Webinaareille on selkeästi ollut kysyntää, ja sen suosio kasvaa edelleen. On myös ollut ilo huomata, että koulutuksiin paikan päälle on ollut tulijoita edelleen. Onhan se hieno mahdollisuus tulla paikanpäälle verkostoitumaan ja tapaamaan vanhoja sekä uusia kollegoita koulutuksen merkeissä. Kun webinaarissa kouluttautuminen säästää aikaa, paikan päällä osallistuminen tarjoaa vuorovaikutusta luennoitsijoiden ja muiden osallistujien välillä. Olemme iloisia voidessamme tarjota jokaiselle sopivan osallistumismuodon koulutuksiimme. Näin tulemme tekemään myös jatkossa.

Nyt on kuitenkin aika kiittää ja hengähtää hetki. Nauttikaamme joulun tuomasta ilosta ja rauhasta, läheistemme seurasta, ystävistä ja ansaitusta lomasta.

Toivotamme kaikille rauhallista ja rentouttavaa joulua sekä kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2020!

-EK-Tiedon väki-

Osallistu Ennakkoperintä 2020 -tilaisuuteen etänä!
Vielä ehdit mukaan!

 

Olemme tällä hetkellä kiertueella jakamassa tietoa ajankohtaisista uutuuksista tulorekisteristä, palkkaverotuksesta ja ennakkoperinnästä.

Ennakkoperintä 2020 -päivät jatkuvat aina 19.12. asti, jolloin tilaisuutemme Helsingin Messukeskuksesta lähetetään suorana verkkolähetyksenä (LiveStream). Tämä mahdollistaa osallistumisen Ennakkoperintäpäiville ajasta ja paikasta riippumatta, jolloin säästät ajassa ja matkakuluissa. Ja vaikka et ehtisikään seuraamaan suoraa lähetystä sen tapahtuma-aikana, rekisteröitymällä mukaan LiveStreamiin saat itsellesi tallenteen seminaarista katsottavaksi aina 31.5.2020 asti.

Ennakkoperintä 2020 -kirja jaetaan kiertueella jokaiselle osallistujalle. Tämä koulutusmateriaalina käytetty kirja on saanut runsaasti kiitosta vuosien varrella, ja niin tänäkin vuonna. Kirjasta on valtavasti apua työssäsi koko seuraavan vuoden. Mikäli rekisteröit itsesi LiveStreamiin 11.12. klo 12.00 mennessä, kirja postitetaan sinulle ennen tilaisuutta. Tämän jälkeen rekisteröityville kirja postitetaan saman tien rekisteröitymisen jälkeen. Riippuen postin toimitusajasta, materiaali saattaa tässä tapauksessa saapua vasta tilaisuuden jälkeen.

Jo 41 vuotta olemme saaneet tavata upeita palkkahallinnon ammattilaisia, aloittelevia ja konkareita, ennakkoperintäkiertueen merkeissä lukuisissa Suomen kaupungeissa etelästä pohjoiseen. Joka vuosi käymme läpi lukuisia asiakaspalautteita kiertueelta. Pyrimme toteuttamaan asiakkaidemme toiveet mahdollisuuksien mukaan; Otamme opiksemme virheistä, otamme myös kiitokset hymyssä suin vastaan, ja pyrimme jatkuvasti palvelemaan paremmin ja kokonaisvaltaisemmin. Mikäli haluat vielä mukaan Ennakkoperintä 2020 -päiville, ilmoittaudu paikan päälle Turkuun 13.12. (ilmoittaudu viimeistään 11.12.), Poriin 16.12. (ilmoittaudu viimeistään 12.12.) tai  Helsinkiin 19.12. (ilmoittaudu viimeistään 17.12.), tai osallistu etänä 19.12. LiveStreamin kautta (ilmoittaudu viimeistään 17.12.)!

Ennakkoperintä 2020 -päivien kiertuertueaikataulu!
-Valitse itsellesi sopivin aika ja paikka

Suosituilta ennakkoperintäpäiviltä saat kattavan tiedon ajankohtaisista uudistuksista koskien tulorekisteriä, palkkaverotusta ja ennakkoperintää. Perinteisillä koulutuspäivillä ovat luennoimassa Suomen verotuksen huippuosaajat, jotka seuraavat aitiopaikalta alan kehitystä ja ovat mukana vaikuttamassa tulevaisuuden veromuutoksiin.

Ennakkoperintä 2020 -päivien kiertuepäivät ja paikkakunnat:

ti   26.11.         Lahti, Sibeliustalo
ke  27.11.        Lappeenranta, Holiday Club Saimaa
pe  29.11.        Vaasa, Scandic Waskia

ti   3.12.           Jyväskylä, Jyväskylän Paviljonki
ke 4.12.           Kuopio, Scandic Kuopio
to 5.12.           Oulu, Scandic Oulu City

ma   9.12.       Hki I, Sokos Hotel Presidentti
ke  11.12.        Tampere, Tampere-talo
pe  13.12.       Turku, Holiday Club Caribia

ma   16.12.     Pori, Scandic Pori
to    19.12.      Hki II, Messukeskus
to   19.12.       Helsinki Livestream -suora verkkolähetys Helsingin Messukeskuksesta

(Klikkaamalla paikkakunnan päältä, pääset ko. tapahtuman sivuille ilmoittautumaan.)


Tule mukaan päivittämään tietosi vuosittain annettavien veropäätöksien ja -uudistuksien osalta sekä kuulemaan palkkahallintoa koskevista muutoksista. Kuulet myös vastaukset matkakustannusten korvauksiin ja ennakkoperintään liittyviin usein esitettyihin kysymyksiin – ja halutessasi esität niitä myös itse päivän kysymysklinikoissa!

Päivän aikana käsitellään:

  • Verolainsäädännön muutokset (mm. työnantajan ja työntekijän sosiaalivakuutusmaksut v. 2020)
  • Ennakkoperintä 2020 (mm. vuodelta 2019 annettavat ilmoitukset)
  • Verohallinnon viimeaikaiset ohjeet
  • Palkkahallintoa koskevat muutokset (vuosilomalain muutos 1.4.2019)
  • Uusi työaikalaki palkkahallinnossa
  • Ajankohtaista tulorekisteristä (mm. v. 2020 muutokset ja vuodenvaihteen toimenpiteet)
  • Ennakkoperinnän ja palkkaverotuksen uusinta oikeuskäytäntöä (mm. verohallinnon uusimmat ennakkoratkaisut)
  • Matkakustannusten korvausten ja ennakkoperinnän erityiskysymyksiä (mm. kansainvälisen ja kotimaisen etätyön vero- ja sosiaaliturvakysymykset)

Aamu- ja iltapäiväluennot päättyvät kysymysklinikkaan, jolloin sinulla on mahdollisuus esittää oma kysymyksesi maan parhaille veroasiantuntijoille.

Päivän tarkempi ohjelma tästä

Luennoitsijat
Tilaisuudessa luennoitsijoina toimivat verotuksen huippuosaajat Elinkeinoelämän keskusliitosta (EK) sekä Verohallinnosta. Kotiinviemisiksi saat suositun materiaalipaketin, josta on todellista käytännön apua omaan työhösi!

Osallistumismaksu
Normaalihinta 480 euroa, EK:n jäsenyritykset 385 euroa (hintoihin lisätään alv 24 %). Osallistumismaksu sisältää jaettavan materiaalin sekä ohjelman mukaiset kahvi- ja lounastarjoilut. Laskutamme osallistumismaksun jälkikäteen.

Vuosittain lähes 1500 palkka-, talous- ja henkilöstöhallinnon ammattilaista ilmoittautuu mukaan – tule sinäkin!