Kuukausi: heinäkuu 2020

Turvallisuusalan neuvottelupäivät (TN36) 21.9.2020 Finlandia-talolla!

EK-Tieto on iloinen voidessaan ilmoittaa, että Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) järjestämä, arvostettu turvallisuusalan seminaari kerää jälleen tänäkin vuonna koolle alansa huippuasiantuntijoita, yritysten turvallisuusjohtoa, turvallisuusalan päättäjiä, alan yrittäjiä ja järjestöjen edustajia sekä julkishallinnon turvallisuustehtävissä toimivia.

Koronaviruksen aiheuttaman tartuntataudin leviäminen johti keväällä siihen, että alkuvuodesta järjestettävä tilaisuus päätettiin siirtää poikkeuksellisesti syyskuulle. Korona on pakottanut kaikki tapahtumajärjestäjät, myös meidät, harkitsemaan tarvittavia muutoksia tapahtumiinsa. Vastuullisena tapahtumajärjestäjänä meille on ensisijaisen tärkeää huolehtia sekä omasta, että asiakkaittemme terveydestä ja hyvinvoinnista.

Vaikka risteilyjen kysyntä näyttääkin syksyä ajatellen elpyvän hitaasti, haluamme tänäkin vuonna tarjota asiakkaillemme laadukkaan tapahtuman, turvallisuus edellä. Olemme tämän vuoksi päättäneet muuttaa jokavuotisen Turvallisuusalan neuvottelupäivät tällä kertaa maissa järjestettäväksi, yksipäiväiseksi seminaariksi, joka järjestetään 21.9.2020 klo 8.45-19.00 Finlandia-talolla!

Yhteistyössä Finlandia-talon kanssa olemme varmistaneet sen, että tapahtuma on mahdollista järjestää rajatulla osallistujamäärällä turvallisesti, turvavälit ja muut hyvät turvallisuuskäytännöt huomioiden. On luonnollisesti myös tärkeää, että me kaikki seminaariin osallistujat pidämme omalta osaltamme huolta siitä, että turvarajoituksia ja -suosituksia noudatetaan. Näin voimme nauttia seminaarista turvallisesti.

Uudistettu seminaariohjelma sisältää huippuasiantuntijoiden esityksiä ja puheenvuoroja sekä työpajoja, joissa pääset vaikuttamaan asioihin ja saat näkökulmia omaan työhösi. Päivän aikana kuulet myös, miten kulttuurierot vaikuttavat turvallisuustyöhön, ja pääset myös verkostoitumaan alan asiantuntijoiden ja kollegojen kanssa päivän päättävässä AfterWork-verkostoitumistilaisuudessa.

Tule siis mukaan nauttimaan yritysturvallisuuden ihmeellisestä maailmasta, turvallisesti! Saat seminaarista mukaasi alan viimeisimmät trendit, sekä arvokasta tietoa ja taitoa koko organisaatiosi käyttöön.

Varaathan paikkasi ajoissa, sillä paikkoja on rajoitetusti!

Me EK-Tiedossa seuraamme koronatilannetta tarkoin, ja pidämme omasta, sekä asiakkaidemme turvallisuudesta ja terveydestä huolta tänä vaativanakin aikana. Mikäli poikkeusjärjestelyihin tai muihin toimenpiteisiin on myöhemmin tarvetta, tiedotamme niistä hyvissä ajoin.

#TN36 #yritysturvallisuus #turvallisuusalanneuvottelupäivät