Tomi Peltomäki
Henkilöverotuksen ja ennakkoperinnän erityisosaaja
Verotuksen oikaisulautakunnan johtava puheenjohtaja | Verohallinto
Olen toiminut Verohallinnossa eri asiantuntijatehtävissä yli 20 vuotta. Ominta aluettani ovat henkilöverotuksen ja ennakkoperinnän kysymykset. Työurallani on oppinut sen, että verotus muuttuu jatkuvasti. Jos lainsäädäntö ei muutu, saattaa oikeuskäytäntö muuttaa tulkintoja. Siksi onkin erinomaisen tärkeää pysyä muutoksessa mukana. Tieto lisää osaamista. Omaa osaamistani pidän ajan tasalla muun ohessa kouluttamalla ja kirjoittamalla ennakkoperinnästä ja tuloverotuksesta.
Tulevat koulutukset, joissa Tomi Peltomäki kouluttaa
Ajankohta
Koulutus
Paikka
Kärkiasiantuntijoiden verkosto
Verkostoomme kuuluu maan kokeneimpia asiantuntijoita niin lakiasioiden, verotuksen, sopimusten kuin työhyvinvoinnin- ja terveyden aloilta. Koulutuksiemme sisältöjä rakentaessamme pääsemme ammentamaan sekä EK:n omien että ulkopuolisten asiantuntijoiden osaamisesta. Kaikki kouluttajamme ovat paitsi alansa experttejä, myös päteviä esiintyjiä ja selkeäsanaisia luennoitsijoita.
Aleksanteri Viinikka
Työmarkkinajuristi
Talonrakennusteollisuus ry
Innostunut työmarkkina-asiantuntija ja neuvonantaja
Joona Kaunisniemi
Työmarkkinalakimies
Sivistysala ry
Monipuolisen työkokemuksen omaava työlainsäädännön asiantuntija
Mikko Räsänen
Asiantuntija
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Maahanmuuttolainsäädännön pitkäaikainen tuntija
Suvi Lahti-Leeve
Asiantuntija, varatuomari, HR-päällikkö
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Työlainsäädännön asiantuntija
Maria Äimälä-Lindfors
Työmarkkinalakimies
Sivistysala ry (Sivista)
Työoikeudesta innostunut, vuorovaikutteinen asiantuntija
Jaana Neuvonen
Johtava asiantuntija
Kemianteollisuus ry
Monipuolista työkokemusta ja käytännön osaamista
Anna Leonoora Hakola
Johtava juristi
Hyvinvointiala HALI ry / Akses Oy
Moderni ja innostava työsuhdejuristi sekä esihenkilövalmentaja
Lauri Lehmusoja
Veroasiantuntija
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Kansainvälisen verotuksen ja henkilöverotuksen asiantuntija
Tiina Ruohola
Veroasiantuntija
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Arvonlisäverotuksen sekä muun välillisen verotuksen rautainen ammattilainen
Janne Myllymäki
Verotuksen oikaisulautakunnan puheenjohtaja
Verohallinto
Verotuksen asiantuntija, vero-oikeuden yliopisto-opettaja ja kokenut kouluttaja
Anne Hirsiniemi
Juristi ja varatuomari
PricewaterhouseCoopers Oy
Kokenut työsuhde- ja tietosuoja-asiantuntija
Anita Isomaa
Verojohtaja
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Kokenut luennoitsija ja verotuksen laaja-alainen asiantuntija
Tari Aho
Johtava työmarkkinalakimies
Sivistysala ry
Kokenut opetusalan erityisosaaja sekä selkeäsanainen luennoitsija
Katja Miettinen
Työmarkkinajuristi, varatuomari
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Työlainsäädännön ja työehtosopimustoiminnan asiantuntija
Tomi Peltomäki
Verotuksen oikaisulautakunnan johtava puheenjohtaja
Verohallinto
Henkilöverotuksen ja ennakkoperinnän erityisosaaja
Jukka Laakkonen
Varatuomari, työmarkkinalakimies
Sivistysala ry
Kokenut ja käytännönläheinen lakimies
Marjaana Lundqvist
Erityisasiantuntija
Eläketurvakeskus
Kansainvälisten asioiden erityisosaaja sekä arvostettu luennoitsija
Markku Rajamäki
Johtava asiantuntija, varatuomari
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Kokenut riskienhallinnan, yritysturvallisuuden ja niihin liittyvän juridiikan asiantuntija.
Auli Rytivaara
Asiantuntijalääkäri
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Lääketieteen asiantuntija sekä työkykyriskihallinnan johtamisen vahva osaaja
Markus Äimälä
Lakiasiainjohtaja, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Toimitusjohtaja, EK-Tieto Oy
Kokenut työoikeuden ja työehtosopimusten osaaja, vaikuttaja ja asiantuntija
Laura Häyrinen
Senior Associate, oikeustieteen maisteri, varatuomari
Castrén & Snellman
Työoikeuteen erikoistunut juristi
Kristiina Riipinen
Asianajaja
Dittmar & Indrenius
Työoikeudellisten toimeksiantojen hoitamiseen erikoistunut asianajaja
Emma Nurmi
Toimitusjohtaja, OTM
Työsuhdejuristit Oy
Työoikeuteen ja työmarkkinakysymyksiin erikoistunut juristi
Kaisa Seppälä
Lakimies, varatuomari
Työsuhdejuristit Oy
Työoikeuteen ja oikeudenkäynteihin erikoistunut lakimies ja varatuomari
Elina Nurmilahti
Lakimies, varatuomari
Työsuhdejuristit Oy
Prosessaamiseen erikoistunut työoikeuden osaaja.
Sari Wulff
Johtava asiantuntija
Verohallinto
Ennakkoperinnän ja kansainvälisen verotuksen huippuosaaja