Uusi työaikalaki palkkahallinnossa
(10.10.2019, kesto: 4 h 52 min.)
Koulutuksessa käydään läpi uuden työaikalain säännöksiä ja muutoksia. Tavoitteena on selvittää säännösmuutosten vaikutusta ja merkitystä käytännössä.
10.10.2019
09:00 – 15:30
Helsinki
Original Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki
Koulutus on tarkoitettu: palkanlaskijoille, esimiehille, henkilöstöasioiden hoitajille, yrittäjille sekä kaikille aiheesta kiinnostuneille
Uusi työaikalaki tulee voimaan 1.1.2020. Uudessa työaikalaissa rajoitetaan enimmäistyöaikoja ja säädetään lepoajoista. Säännöllisen työajan järjestämiseen ja lepoaikoihin tulee sekä uusia joustoja että rajoitteita. Liukuvan työajan järjestämiseen on niin ikään tulossa sekä joustoja että rajoitteita. Liukuvan työajan saldo nousee 60 tuntiin, mutta samalla otetaan käyttöön neljän kuukauden seurantajakso. Työnantaja ja työntekijä saavat jatkossa sopia ns. joustotyöajasta, jossa vähintään puolet työajan sijoittamisesta ja työntekopaikasta on työntekijän päätettävissä.
Työaikapankkia koskevat säännökset lisätään työaikalakiin. Työaikapankkia koskevassa sopimuksessa on sovittava muun muassa siitä, mitä eriä pankkiin voidaan säästää ja miten säästettyä aikaa pidetään vapaana. Työaikapankista voidaan sopia työpaikoilla työnantajan ja henkilöstön kesken.
Työaikalain mukaan maksettavia korvauksia ovat lisä- ja ylityökorvaukset, varallaolokorvaus, sunnuntaityökorvaus ja viikkolepokorvaus. Työaikalaissa on yksiselitteisesti määritelty säännöllinen työaika sekä lisä- ja ylityö. Lisä- ja ylityön laskentaan tulee muutoksia, kun sovelletaan keskimääräistä työaikaa. Myös viikkolepokorvauksen laskentaan on tulossa muutoksia. Ylityökiintiöt poistuvat ja sen tilalle tulee työajan enimmäismäärä.
Katso päivän tarkempi ohjelmasisältö sekä aikataulu tästä.
Voit osallistua myös webinaarin kautta – helppoa ja vaivatonta!
Live-webinaarissa näet ja kuulet ruudultasi luennoitsijan sekä paikan päällä esitettävän kuvamateriaalin. Kyseessä on live-tapahtuma, jolloin osallistujia on tilaisuudessa myös paikan päällä. Huomioithan, että pientä taustahälyä saattaa esiintyä.
Webinaari toteutetaan GoToWebinar -palvelun avulla, etkä tarvitse muuta kuin verkkoselaimen (suosittelemme Chromea tai Firefoxia) sekä sähköpostin.
Lähetämme 2-3 päivää ennen tilaisuutta sähköpostitse ohjeet sekä henkilökohtaisen osallistumislinkkisi, jonka kautta pääset kirjautumaan webinaariin vaivattomasti ja nopeasti.
Lisätietoja ja vinkkejä webinaarista löydät tästä.
Säästy matkustamisen vaivalta ja tule mukaan kurssille mistä päin maailmaa tahansa!
Osta koulutuksen tallenne!
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan vastaavanlaiseen koulutukseen, ole meihin yhteydessä tai katso, löydätkö sopivan kurssin alempana näkyvästä kurssikalenterista.
Osta tallenne Ota yhteyttäKouluttajat
Tutustu myös näihin koulutuksiin
Koulutuskalenteri
Ajankohta
Koulutus
syyskuu 2026
17.09.2026
13:00 – 15:00
Palkka-avoimuus – Mitä työnantajan tulee tietää? -webinaari
Koulutuksessa opit, mitä EU:n palkka-avoimuusdirektiivin muutokset tarkoittavat käytännössä ja miten niihin kannattaa valmistautua.
Verkossa
Webinaari
22.09.2026
09:00 – 10:30
Perhevapaat työelämässä – mitä työnantajan tulee tietää? -webinaari
Työsopimuslaki määrittelee kymmenen erilaista perhevapaamuotoa, joihin liittyvät työntekijöiden ja työnantajien oikeudet ja velvoitteet vaihtelevat.
Verkossa
Webinaari
24.09.2026
09:00 – 11:00
Määräaikaiset työsopimukset lainsäädännön uudistuttua – webinaari
Määräaikaiset työsopimukset – joustoa vai riski? Opi, milloin määräaikaisuus on sallittua, miten sopimuksia voidaan jatkaa tai päättää ja mitä ajankohtaiset lakimuutokset tarkoittavat työnantajalle käytännössä.
Verkossa
Webinaari
29.09.2026
08:30 – 12:30
Sairauspoissaolot – käytännön toiminta ja juridiikka -webinaari
Perehdytys sairauspoissaoloihin liittyviin käytännön toimintatapoihin ja lain asettamiin vaatimuksiin.
Verkossa
Webinaari
lokakuu 2026
06.10.2026
09:00 – 17:30
HR & Palkka LIVE -seminaari
Syksyn piristävin seminaaripäivä – uudet oivallukset ja kohtaamiset ihan livenä.
Helsinki
Scandic Simonkenttä, Simonkatu 9
29.10.2026
09:00 – 12:00
Työntekijän päihteiden käyttö – Työnantajan keinot puuttua -webinaari
Miten työnantajan tulee toimia, kun työntekijän päihteiden käyttö herättää huolta? Tässä koulutuksessa opit, mitä laki sallii, miten tilanteisiin puututaan oikein ja miten vältät riskit.
Verkossa
Webinaari
marraskuu 2026
Kaikkiin ilmoitettuihin hintoihin lisätään alv 25,5 %. Risteilyt alv 0 %.
