Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta!

Hektinen. Upea. Tuttu. Uudistuva. Perinteinen. Yllättävä. Mieleenpainuva…

Muun muassa näistä asioista oli EK-Tiedon vuosi 2019 tehty. Kuten joka vuosi, saimme tänäkin vuonna nauttia upeiden asiakkaittemme seurasta, huippuluennoitsijoidemme koulutuksista sekä seurata eri aihepiirien muutosprosesseja talous- ja henkilöstöhallinnon saralla.

Lähes viikoittain pidettävät koulutuksemme ovat keränneet osallistujia yhä enemmässä määrin webinaarin ääreen. Webinaareille on selkeästi ollut kysyntää, ja sen suosio kasvaa edelleen. On myös ollut ilo huomata, että koulutuksiin paikan päälle on ollut tulijoita edelleen. Onhan se hieno mahdollisuus tulla paikanpäälle verkostoitumaan ja tapaamaan vanhoja sekä uusia kollegoita koulutuksen merkeissä. Kun webinaarissa kouluttautuminen säästää aikaa, paikan päällä osallistuminen tarjoaa vuorovaikutusta luennoitsijoiden ja muiden osallistujien välillä. Olemme iloisia voidessamme tarjota jokaiselle sopivan osallistumismuodon koulutuksiimme. Näin tulemme tekemään myös jatkossa.

Nyt on kuitenkin aika kiittää ja hengähtää hetki. Nauttikaamme joulun tuomasta ilosta ja rauhasta, läheistemme seurasta, ystävistä ja ansaitusta lomasta.

Toivotamme kaikille rauhallista ja rentouttavaa joulua sekä kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2020!

-EK-Tiedon väki-

Tutustu myös näihin koulutuksiin!

05.06.2023
13:00 – 14:00

Sivista: Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten vuoden 2023 palkantarkistukset -webinaari

Teams-webinaari

26.09.2023
10:00 – 11:30

Työlainsäädännön uusimmat & mielenkiintoisimmat oikeustapaukset -webinaari

Webinaari

10.10.2023
09:00 – 12:30

Työsuhteen päättäminen työntekijään liittyvillä perusteilla

Helsinki & Webinaari

30.05.2023
12:30 – 10:30

Turvallisuusalan neuvottelupäivät (TN38) 30.5.-1.6.2023 | Silja Symphony

”Turvallisuus muutoksessa”

Helsinki & Tukholma