Kansainvälisen työskentelyn verotus ja sosiaaliturva – perusperiaatteet & erityiskysymykset, osa II – Suomesta lähetettävät työntekijät
Kaksiosainen koulutus antaa työnantajille hyvät valmiudet käsitellä Suomesta ulkomaille lähetettäviä- sekä ulkomailta Suomeen tulevia työntekijöitä. Kokeneetkin konkarit saavat työhönsä varmuutta ja uusia näkökulmia! Voit valita, osallistutko yhteen vai kahteen koulutuspäivään.
16.04.2024
08:30 – 16:00
Helsinki & Webinaari
Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20
Koulutus on tarkoitettu: työnantajille yrityksissä, joissa on ulkomaankomennuksia ja/tai ulkomaisia työntekijöitä.
Kansainvälisen verotuksen ja sosiaaliturvan perusteet & erityiskysymykset -koulutuksemme on erittäin kattava kokonaisuus kansainväliseen työskentelyyn liittyvistä kysymyksistä, ja olemme jakaneet sen kahdelle erilliselle päivälle, josta voit valita vain toisen, tai molemmat päivät.
Koulutuksen toisessa osassa 16.4. käsitellään verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyviä asioita Suomesta ulkomaille lähetettävien työntekijöiden kannalta.
Toisen päivän aikana käsitellään mm. seuraavia aiheita:
🔎 Ulkomaantyön verotus
🔎 Ulkomaantyön vakuuttaminen ja A1-todistuksen hakeminen
🔎 Kelan sosiaaliturva Suomesta lähetetylle työntekijälle
🔎 Case-tapauksen läpikäyntiä
📝 Koulutuksen ohjelma tästä.
💎 Kouluttajat | Kouluttajina toimivat alansa huippuasiantuntijat Elinkeinoelämän keskusliitosta, Verohallinnosta, Eläketurvakeskuksesta sekä Kansaneläkelaitoksesta.
💡 Koulutuksen osat | Osat 1 sekä 2 muodostavat kattavan kokonaisuuden kansainvälisen työskentelyn verotuksesta ja sosiaaliturvasta, mutta toimivat myös itsenäisinä, toisistaan erillisinä osina. Voit siis valita molemmat, tai vain toisen koulutuspäivistä.
Tästä pääset tutustumaan ja ilmoittautumaan 9.4. koulutukseen:
👉 Osallistuessasi molempiin osiin, voit hyödyntää pakettitarjouksemme.
🖊 Lähetä asiantuntijoille mieltä askarruttava kysymyksesi jo ennakkoon ilmoittautumislomakkeella. Voit palata ilmoittautumislomakkeelle vahvistusviestissä saamasi muokkauslinkin kautta vielä jälkikäteenkin, ja täydentää/lisätä kysymyksiä.
🎥 Tilaisuus järjestetään hybridinä – voit osallistua paikan päällä tai webinaarin kautta.
Tilaisuuden webinaariosuus toteutetaan GoToWebinarilla. Webinaarissa näet ja kuulet ruudultasi luennoitsijan sekä paikan päällä esitettävän kuvamateriaalin. Kamerakuva sekä mikrofonisi on pois päältä koulutuksen ajan, mutta voit esittää kysymyksiä live-chatin kautta. Paikan päällä on erikseen webinaarista ja live-chatista vastaava henkilö.
Lisätietoja ja vinkkejä webinaarista löydät tästä.
Tule mukaan!
-Asiantuntijat apunasi-
#kansainvälinentyö #oleskelulupa #eu #vero #verotus #vakuutus #sosiaaliturva #kela #verohallinto #eläketurvakeskus
Osta koulutuksen tallenne!
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan vastaavanlaiseen koulutukseen, ole meihin yhteydessä tai katso, löydätkö sopivan kurssin alempana näkyvästä kurssikalenterista.
Ota yhteyttäKouluttajat
Lauri Lehmusoja
Veroasiantuntija
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Kansainvälisen verotuksen ja henkilöverotuksen asiantuntija
Sari Wulff
Johtava asiantuntija
Verohallinto
Ennakkoperinnän ja kansainvälisen verotuksen huippuosaaja
Marjaana Lundqvist
Erityisasiantuntija
Eläketurvakeskus
Kansainvälisten asioiden erityisosaaja sekä arvostettu luennoitsija
Tutustu myös näihin koulutuksiin
Kansainvälisen työskentelyn verotus ja sosiaaliturva – perusperiaatteet & erityiskysymykset, osa I – Suomeen saapuvat työntekijät
Tulorekisteri | Palkkatietojen ilmoittamiseen liittyvät yleisimmät sudenkuopat, virheet ja niiden korjaaminen
Koulutuskalenteri
Ajankohta
Koulutus
syyskuu 2026
17.09.2026
13:00 – 15:00
Palkka-avoimuus – Mitä työnantajan tulee tietää? -webinaari
Koulutuksessa opit, mitä EU:n palkka-avoimuusdirektiivin muutokset tarkoittavat käytännössä ja miten niihin kannattaa valmistautua.
Verkossa
Webinaari
22.09.2026
09:00 – 10:30
Perhevapaat työelämässä – mitä työnantajan tulee tietää? -webinaari
Työsopimuslaki määrittelee kymmenen erilaista perhevapaamuotoa, joihin liittyvät työntekijöiden ja työnantajien oikeudet ja velvoitteet vaihtelevat.
Verkossa
Webinaari
24.09.2026
09:00 – 11:00
Määräaikaiset työsopimukset lainsäädännön uudistuttua – webinaari
Määräaikaiset työsopimukset – joustoa vai riski? Opi, milloin määräaikaisuus on sallittua, miten sopimuksia voidaan jatkaa tai päättää ja mitä ajankohtaiset lakimuutokset tarkoittavat työnantajalle käytännössä.
Verkossa
Webinaari
29.09.2026
08:30 – 12:30
Sairauspoissaolot – käytännön toiminta ja juridiikka -webinaari
Perehdytys sairauspoissaoloihin liittyviin käytännön toimintatapoihin ja lain asettamiin vaatimuksiin.
Verkossa
Webinaari
lokakuu 2026
06.10.2026
09:00 – 17:30
HR & Palkka LIVE -seminaari
Syksyn piristävin seminaaripäivä – uudet oivallukset ja kohtaamiset ihan livenä.
Helsinki
Scandic Simonkenttä, Simonkatu 9
29.10.2026
09:00 – 12:00
Työntekijän päihteiden käyttö – Työnantajan keinot puuttua -webinaari
Miten työnantajan tulee toimia, kun työntekijän päihteiden käyttö herättää huolta? Tässä koulutuksessa opit, mitä laki sallii, miten tilanteisiin puututaan oikein ja miten vältät riskit.
Verkossa
Webinaari
marraskuu 2026
Kaikkiin ilmoitettuihin hintoihin lisätään alv 25,5 %. Risteilyt alv 0 %.



