ALV-trilogia, osa III: Kauppa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa ja ALV -Webinaari
Syksyn uusi webinaarisarja, ALV- trilogia, käsittelee kansainvälisen kaupan arvonlisäverotukseen liittyviä kysymyksiä, kuten mm. arvonlisäverolain (AVL) yhteisömyyntiä ja -hankintoja, vientikauppaa ja maahantuontia sekä tärkeimpiä palvelujen myyntiä koskevia säännöksiä.
Koulutus on tarkoitettu: Kaikille kansainvälisen kaupan arvonlisäverotuksen parissa työskenteleville
Suuntautuvatko myyntisi EU:n ulkopuolelle tai ostatko tavaraan EU:n ulkopuolelta? Tässä kansainvälisen kaupan kolmannessa koulutuskokonaisuudessa käydään läpi EU:n ulkopuolisten maiden kanssa käytävän kaupan arvonlisäverotusta.
Kansainvälisen kaupan arvonlisäverotus on aiheena erittäin laaja, ja siitä syystä olemme jakaneet sen kolmeksi eri sisältöiseksi puolen päivän mittaiseksi koulutukseksi.
Tässä trilogian viimeisessä webinaarissa käymme läpi verottoman vientimyynnin edellytyksiä ja maahantuontiin liittyviä arvonlisäverokysymyksiä. Koulutuksessa keskitytään myös myyntien ja ostojen raportointiin ALV-ilmoituksella ja pohditaan, miten ALV-riskit vientimyynnissä voidaan välttää.
Koulutuksen aikana käsitellään mm.
-
- Tavaran maahantuonti
- Vientimyynnin perusteet
- Verottomuuden edellytykset
- Ahvenanmaan erityisasema
- Raportointi ALV-ilmoituksella
- Laskumerkinnät
Tilaisuuden tarkempi aikataulu tästä.
Trilogian osat eivät ole toisistaan riippuvaisia, vaan jokainen osa on oma kokonaisuutensa – ja yhdessä ne muodostavat erittäin kattavan ALV-tietopaketin!
Kouluttajana toimii alan huippuasiantuntija ja komission asiantuntijatyöryhmän VAT Expert Group:n edustaja Suomesta, joka on aitiopaikalla vaikuttamassa EU:n verolainsäädäntöön: EK:n veroasiantuntija Tiina Ruohola.
Voit lähettää kouluttajalle kysymyksiä etukäteen!
Nyt sinulla on erinomainen tilaisuus lähettää kysymyksiä luennoitsijalle etukäteen, jolloin hän vastaa niihin koulutuksen aikana, mainitsematta kysyjän tietoja. Lähetä kysymyksesi trilogian kolmanteen osaan (Kauppa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa ja ALV) 9.11. mennessä tästä.
Tutustu myös ALV-trilogian osiin I ja II:
3.9. Osa I: Tavarakauppa EU:ssa ja ALV -webinaaritallenne
9.11. Osa II: Kansainvälisen palvelukaupan ALV
Osallistuminen webinaarin kautta helppoa ja vaivatonta!
Webinaarissa näet ja kuulet ruudultasi luennoitsijan sekä paikan päällä esitettävän kuvamateriaalin. Mikkisi on vaimennettu koulutuksen ajaksi meidän toimestamme, mutta voit esittää kysymyksiä vaivattomasti live-chatin kautta. Paika päällä on erikseen aina henkilö, joka vastaa webinaarista ja sen kautta tapahtuvasta viestinnästä.
Lisätietoja ja vinkkejä webinaarista löydät tästä.
Eikö webinaarin ajankohta sovi sinulle?
Kannattaa silti ilmoittautua mukaan, sillä lähetämme sähköisen koulutusmateriaalin lisäksi webinaaritallenteen kaikille webinaariin ilmoittautuneille, jolloin voit katsoa tallenteen kahden viikon ajan missä vain, ja juuri silloin, kun se sinulle parhaiten sopii!
Tule mukaan webinaariin mistä päin Suomea tahansa!
Osta koulutuksen tallenne!
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan vastaavanlaiseen koulutukseen, ole meihin yhteydessä tai katso, löydätkö sopivan kurssin alempana näkyvästä kurssikalenterista.
Ota yhteyttäKouluttajat
Tutustu myös näihin koulutuksiin
Koulutuskalenteri
Ajankohta
Koulutus
syyskuu 2026
17.09.2026
13:00 – 15:00
Palkka-avoimuus – Mitä työnantajan tulee tietää? -webinaari
Koulutuksessa opit, mitä EU:n palkka-avoimuusdirektiivin muutokset tarkoittavat käytännössä ja miten niihin kannattaa valmistautua.
Verkossa
Webinaari
22.09.2026
09:00 – 10:30
Perhevapaat työelämässä – mitä työnantajan tulee tietää? -webinaari
Työsopimuslaki määrittelee kymmenen erilaista perhevapaamuotoa, joihin liittyvät työntekijöiden ja työnantajien oikeudet ja velvoitteet vaihtelevat.
Verkossa
Webinaari
24.09.2026
09:00 – 11:00
Määräaikaiset työsopimukset lainsäädännön uudistuttua – webinaari
Määräaikaiset työsopimukset – joustoa vai riski? Opi, milloin määräaikaisuus on sallittua, miten sopimuksia voidaan jatkaa tai päättää ja mitä ajankohtaiset lakimuutokset tarkoittavat työnantajalle käytännössä.
Verkossa
Webinaari
29.09.2026
08:30 – 12:30
Sairauspoissaolot – käytännön toiminta ja juridiikka -webinaari
Perehdytys sairauspoissaoloihin liittyviin käytännön toimintatapoihin ja lain asettamiin vaatimuksiin.
Verkossa
Webinaari
lokakuu 2026
06.10.2026
09:00 – 17:30
HR & Palkka LIVE -seminaari
Syksyn piristävin seminaaripäivä – uudet oivallukset ja kohtaamiset ihan livenä.
Helsinki
Scandic Simonkenttä, Simonkatu 9
29.10.2026
09:00 – 12:00
Työntekijän päihteiden käyttö – Työnantajan keinot puuttua -webinaari
Miten työnantajan tulee toimia, kun työntekijän päihteiden käyttö herättää huolta? Tässä koulutuksessa opit, mitä laki sallii, miten tilanteisiin puututaan oikein ja miten vältät riskit.
Verkossa
Webinaari
marraskuu 2026
Kaikkiin ilmoitettuihin hintoihin lisätään alv 25,5 %. Risteilyt alv 0 %.
