Koulutuksessa esitellään tietosuoja-asetuksen ja siihen liittyvän lainsäädännön vaatimukset. Koronavirusepidemian aiheuttaman tilanteen vuoksi koronatietojen käsittely työpaikalla ja tähän liittyvät tietosuojakysymykset ovat parin viime vuoden aikana olleet esillä, ja niitä käydään läpi koulutuksen aikana.

  • Voiko työnantaja saada tiedon työterveyslääkäriltä, jos työntekijällä on todettu koronavirustartunta? Missä laajuudessa työnantaja saa kertoa tartunnasta työpaikalla? Saako työnantaja nimetä sairastuneet henkilöt varoittaakseen muita työyhteisön jäseniä mahdollisesta tartuntariskistä?

Lisäksi kuulemme, mitä EU:n henkilötietoasetus merkitsee työnantajan näkökulmasta ja mitä suomalaisia säännöksiä työnantajan on tunnettava asetuksen ohella, joka on tuonut työnantajille muun muassa uuden osoitusvelvollisuuden, jonka mukaan työnantajan pitää tarvittaessa pystyä osoittamaan noudattavansa asetusta. Työnantajan on myös tiedotettava työntekijöilleen yksityiskohtaisesti siitä, mitä tietoja työpaikalla käsitellään ja miten niitä käsitellään.

Koulutuksessa käsitellään työnantajan kannalta tärkeät asetuksen ja lainsäädännön vaatimukset. Aihealueita ovat muun muassa:

  • Mitä tietoja työnhakijoista ja työntekijöistä saa kerätä ja mitä yrityksellä tulisi olla dokumentoitu?
  • Miten työnantaja voi perustella tietojen keruuta?
  • Terveydentilatietojen ja työsuhdetietojen, sekä muiden arkaluonteisten tietojen käsittely ja säilyttäminen sekä asiakirjojen säilytysajat.
  • Työsuhdetietojen hävittäminen – miten silloin, kun ei ole erillistä hr-järjestelmää?
  • Miten henkilötietojen käsittelystä pitää tiedottaa työntekijöille?
  • Miten toimitaan ja mikä on ilmoittamisprosessi, kun on tapahtunut tietoturvaloukkaus?
  • Työntekijän oikeus saada tietoa omista tiedoistaan sekä muut työntekijän oikeudet
  • Osoitusvelvollisuus ja sen dokumentointi
  • Yhteistyö viranomaisten kanssa
  • Mitä asetuksen rikkomisesta voi seurata?

Tilaisuuden ohjelma tästä.

Kouluttajana toimii alan huippuasiantuntija, lainopillinen asiamies Mikko Nyyssölä Elinkeinoelämän keskusliitosta. Hän on selkeäsanainen ja kokenut luennoitsija, joka osaa selittää asiat mielenkiintoisesti ja kuulijansa huomioiden.

💻 Osallistuminen webinaarin kautta helppoa ja vaivatonta!

Osallistuminen webinaarin kautta helppoa ja vaivatonta!
Webinaarissa näet ja kuulet ruudultasi luennoitsijan sekä paikan päällä esitettävän kuvamateriaalin. Mikkisi on vaimennettu koulutuksen ajaksi meidän toimestamme, mutta voit esittää kysymyksiä vaivattomasti live-chatin kautta. Paikan päällä on erikseen henkilö, joka vastaa sen kautta tapahtuvasta viestinnästä.

Lisätietoja ja vinkkejä webinaarista löydät tästä.

Tule mukaan webinaariin mistä päin maailmaa tahansa!

-Asiantuntijat apunasi-