Työsuhteen päättäminen työntekijään liittyvillä perusteilla
Yksilöperusteinen työsuhteen päättäminen on yksi työnantajan vaikeimmista tehtävistä, ja se tulee aina hoitaa asianmukaisesti säädettyjä menettelyjä noudattaen sekä kaikkia osapuolia kunnioittaen.
29.10.2024
09:00 – 12:00
Helsinki & Webinaari
Tapahtumatalo Bank
Koulutus on tarkoitettu: esimiehille, henkilöstöasioiden hoitajille, yrittäjille sekä kaikille aiheen parissa työskenteleville
Työsopimuslain mukaan työnantaja voi päättää työntekijän työsuhteen hänestä itsestään johtuvasta tai hänen henkilöönsä liittyvästä syystä.
Työnantaja voi päättää työsuhteen usealla eri tavalla: irtisanomalla, purkamalla, koeaikapurkuna tai katsomalla työsopimuksen purkautuneeksi. Toisinaan työsuhde päätetään myös yhdessä sopien. Joskus sopivinta päättämisperustetta voi olla vaikea valita. Jokaisella päättämisperusteella on omat edellytyksensä ja ne eroavat osin myös vaadittavien menettelytapojen osalta. Siinä missä irtisanominen edellyttää asiallista ja painavaa perustetta, työsuhteen purkamisen edellytyksenä on erittäin painava syy. Koeaikapurkuun ja purkautuneena pitämiseen liittyy puolestaan omat edellytyksensä. Työsopimuslaki ei anna vastausta siihen, minkälaisissa tilanteissa työnantajalla on asiallinen ja painava peruste tai erittäin painava syy päättää työntekijän työsuhde. Asiaa arvioidaan aina tapauskohtaisesti kokonaisharkinnalla.
Henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet liittyvät usein sopimusrikkomuksiin, kuten työtehtävien laiminlyöntiin, työnantajan ohjeiden vastaiseen toimintaan, päihteiden käyttöön työaikana, luvattomiin poissaoloihin, epäasialliseen käyttäytymiseen tai vakavaan luottamuspulaan työnantajan ja työntekijän välillä. Irtisanomisen syynä voi olla myös henkilön työntekoedellytysten olennainen muuttuminen esimerkiksi työntekijän työkyvyn olennaisen alenemisen perusteella.
Koulutuksen tarkoituksena on selvittää erilaisia työntekijän henkilöön liittyviä työsuhteen päättämisperusteita, työnantajan käytettävissä olevia työsuhteen päättämistapoja sekä niihin liittyvää menettelyä. Tavoitteena on myös tuoda oikeuskäytännön avulla esiin sitä, minkälaista työntekijän menettelyä taikka työntekoedellytysten muuttumista työsuhteen päättämiskynnys on edellyttänyt.
Asioita käsitellään niin teorian tasolla kuin oikeustapaustenkin kautta, ja koulutuksessa saat vastauksen mm. seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä työsuhteen päättämistapoja työnantajalla on käytettävissään ja miten ne eroavat toisistaan?
- Mitä eroa on työsuhteen irtisanomisella ja purkamisella?
- Millaisia menettelytapoja työsuhteen päättäminen eri perusteilla edellyttää?
- Voiko määräaikaisen työsuhteen päättää kesken sopimuskauden?
- Millä edellytyksillä työntekijän työsuhteen voi päättää koeaikana?
- Täytyykö työnantajan ilmoittaa työntekijälle koeaikapurun perusteet työsuhdetta päätettäessä?
- Mitkä ovat yleisimpiä henkilöön liittyviä työsuhteen päättämisperusteita?
- Minkälaisia riskejä työsuhteen perusteettomaan päättämiseen liittyy ja miten riskejä voi minimoida?
Päivän tarkempi ohjelmasisältö tästä.
Luennoitsija
Luennoitsijana toimii työoikeuteen ja oikeudenkäynteihin erikoistunut juristi, toimitusjohtaja Emma Nurmi, Työsuhdejuristit Oy.
🖊 Lähetä asiantuntijalle mieltä askarruttava kysymyksesi jo ennakkoon ilmoittautumislomakkeella. Voit palata ilmoittautumislomakkeelle vahvistusviestissä saamasi muokkauslinkin kautta vielä jälkikäteenkin, ja täydentää/lisätä kysymyksiä.
🎥 Osallistuminen webinaarin kautta helppoa ja vaivatonta!
Hybriditilaisuuden webinaariosuus toteutetaan GoToWebinarilla. Webinaarissa näet ja kuulet ruudultasi luennoitsijan sekä esitettävän kuvamateriaalin. Kamerakuva sekä mikrofonisi on pois päältä koulutuksen ajan, mutta voit esittää kysymyksiä live-chatin kautta. Webinaarin moderaattori vastaa webinaarista ja sen kautta tapahtuvasta viestinnästä. Lisätietoja ja vinkkejä webinaarista löydät tästä.
Tule mukaan webinaariin mistä päin maailmaa tahansa!
-Asiantuntijat apunasi-
#koulutus #ektietokurssit #webinaari #työsuhde #yksilöperusteet #työsopimus #esimies #hr #työnantaja
Osta koulutuksen tallenne!
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan vastaavanlaiseen koulutukseen, ole meihin yhteydessä tai katso, löydätkö sopivan kurssin alempana näkyvästä kurssikalenterista.
Ota yhteyttäKouluttajat
Tutustu myös näihin koulutuksiin
Työoikeuden käytännön taidot: kuulemistilaisuuden järjestäminen ja työsuhteen päättämisilmoitus -webinaari
Koulutuskalenteri
Ajankohta
Koulutus
toukokuu 2026
05.05.2026
09:00 – 12:00
Perhevapaat palkkahallinnossa – palkanmaksu ja vuosilomat
Käytännönläheinen koulutus perhevapaiden palkanmaksusta ja vuosilomista. Opit perhevapaiden käsittelyn, Kela-korvaukset ja vaikutukset vuosiloman ansaintaan.
Webinaari
Verkossa
11.05.2026
09:00 – 11:00
Määräaikaiset työsopimukset uudistuvassa lainsäädännössä – webinaari
Määräaikaiset työsopimukset – joustoa vai riski? Opi, milloin määräaikaisuus on sallittua, miten sopimuksia voidaan jatkaa tai päättää ja mitä ajankohtaiset lakimuutokset tarkoittavat työnantajalle käytännössä.
Webinaari
Verkossa
19.05. –
21.05.2026
12:30 – 10:30
Turvallisuusalan neuvottelupäivät 2026
Turvallisuusalan paras verkostoitumispaikka niin yksityisen kuin julkisen sektorin turvallisuusammattilaisille!
Helsinki & Tukholma
M/S Silja Serenade
26.05.2026
09:00 – 16:00
Työsuhdeasioiden tehostartti
Erinomainen perustietopaketti hr-ammattilaiselle sekä uusille esihenkilöille. Hyödyllinen myös palkanlaskentatehtävissä toimiville.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Neuvottelukeskus, Eteläranta 10
27.05.2026
09:00 – 12:00
Ajankohtaista kansainvälisen kaupan ALV:ssa
Tiivis ja käytännönläheinen katsaus keskeisiin muutoksiin, oikeuskäytäntöön ja tuleviin velvoitteisiin – erityisesti EU-tasolla.
Webinaari
Verkossa
28.05.2026
09:00 – 12:15
Työpaikan poissaolot: Sairauspoissaolot, perhevapaat ja muut poissaolot
Työpaikkojen poissaolojen hallinta on merkittävä osa esihenkilöiden ja HR-ammattilaisten tehtäväkenttää.
Webinaari
Verkossa
syyskuu 2026
Kaikkiin ilmoitettuihin hintoihin lisätään alv 25,5 %. Risteilyt alv 0 %.
