Kansainvälisen työskentelyn verotuksen ajankohtaispäivä -webinaari
Koulutuksessa käsitellään kansainvälisen työskentelyn verotukseen liittyviä teemoja niin Suomesta ulkomaille lähetettävien työntekijöiden kuin ulkomailta Suomeen tulevien asiantuntijoiden ja työntekijöiden näkökulmasta.
Koulutus on tarkoitettu: henkilöstöasioiden hoitajille, yrittäjille sekä muille, joiden työtä aihe koskettaa
Päivän aikana käydään läpi kansainvälisen työskentelyn verotukseen liittyvän juridiikan perusperiaatteet ja avataan niitä runsailla käytännön esimerkkitilanteilla.
Lisäksi käsitellään sellaisia ajankohtaisia aiheita, jotka juuri tällä hetkellä herättävät kysymyksiä, kuten koronapandemian vaikutukset kansainvälisiin työskentelytilanteisiin ja etätyön verotus. Saat vastauksen mm. seuraaviin kysymyksiin: Miten Suomeen palaaminen ja täällä etätyön tekeminen vaikuttaa ulkomaantyön palkan verotukseen? Missä tilanteessa Suomeen ulkomailta tulleen työntekijän palkasta peritään lähdevero ja milloin ennakonpidätys? Entä miten tulorekisteri on muuttanut kansainvälisen työskentelyn tietojen ilmoittamista?
Päivän päätteeksi asiantuntijat vastaavat osallistujien kysymyksiin, joita voi lähettää meille jo ennakkoon.
Koulutuksessa käsitellään seuraavia perusasioita, ajankohtaisia kysymyksiä ja tulevia muutoksia:
• Pääperiaatteet kansainvälisen työskentelyn verotuksesta
• Suomessa asuvan etätyö ulkomailla ja ulkomailla asuvan etätyö Suomessa
• Koronan vuoksi jumiin jääneet ja Suomeen palanneet työntekijät
• Tulorekisteri-ilmoittaminen
• Käytännön esimerkkejä
Päivän tarkempi ohjelma tästä
Päivän luennoitsijoina toimivat alan huippuosaajat: veroasiantuntija Lauri Lehmusoja Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta sekä toiminnallinen vastaava Sari Wulff Verohallinnosta.
Voit lähettää kouluttajalle kysymyksiä etukäteen!
Onko mielessäsi askarruttava kysymys aiheeseen liittyen? Lähetä kysymyksesi kouluttajalle etukäteen ja saat vastauksen luennon aikana.
Lähetä kysymyksesi 5.10. mennessä tästä
Osallistuminen webinaarin kautta helppoa ja vaivatonta!
Webinaarissa näet ja kuulet ruudultasi luennoitsijan sekä esitettävän kuvamateriaalin. Webinaari toteutetaan GoToWebinar -palvelun avulla, etkä tarvitse muuta kuin internetyhteyden (suosittelemme selaimeksi Chromea, Edgeä tai Firefoxia) sekä sähköpostin. Mikrofonisi on vaimennettu koulutuksen ajaksi meidän toimestamme, mutta voit esittää kysymyksiä vaivattomasti live-chatin kautta. Paikan päällä on erikseen aina henkilö, joka vastaa webinaarista ja sen kautta tapahtuvasta viestinnästä.
Lähetämme 2-3 päivää ennen tilaisuutta sähköpostitse ohjeet sekä henkilökohtaisen osallistumislinkkisi, jonka kautta pääset kirjautumaan webinaariin vaivattomasti ja nopeasti.
Lisätietoja ja vinkkejä webinaarista löydät tästä.
Eikö webinaarin ajankohta sovi sinulle?
Kannattaa silti ilmoittautua mukaan, sillä lähetämme sähköisen koulutusmateriaalin lisäksi webinaaritallenteen kaikille webinaariin ilmoittautuneille, jolloin voit katsoa tallenteen missä vain, ja juuri silloin, kun se sinulle parhaiten sopii!
Säästy matkustamisen vaivalta ja tule mukaan webinaariin mistä päin maailmaa tahansa!
Osta koulutuksen tallenne!
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan vastaavanlaiseen koulutukseen, ole meihin yhteydessä tai katso, löydätkö sopivan kurssin alempana näkyvästä kurssikalenterista.
Ota yhteyttäKouluttajat
Lauri Lehmusoja
Veroasiantuntija
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Kansainvälisen verotuksen ja henkilöverotuksen asiantuntija
Tutustu myös näihin koulutuksiin
Koulutuskalenteri
Ajankohta
Koulutus
helmikuu 2026
04.02.2026
09:00 – 12:00
Palkanlaskennan perusteet
Tiivis ja käytännöllinen perustietopaketti palkanlaskennan peruskäsitteistä ja palkkaerien yleisistä laskentasäännöistä.
Webinaari
Verkossa
05.02.2026
12:00 – 15:00
Irtisanomiskynnys laskee – mitä muutos tarkoittaa käytännössä?
Irtisanomisperusteet ja työn tarjoamisvelvollisuus uudistuivat – varoitusmenettely mukana kokonaiskuvassa. Ota muutokset haltuun yhdellä kertaa!
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Neuvottelukeskus, Eteläranta 10
12.02.2026
09:00 – 12:00
Tekoäly haltuun päivässä – opi, testaa ja hyödynnä heti
Tule rohkeasti tekoälyn äärelle, sillä tästä koulutuksesta saat selkeän kokonaiskuvan siitä, miten esimerkiksi Copilot ja ChatGPT voivat auttaa sinua arjen työtehtävissä, tittelistä riippumatta!
Webinaari
Verkossa
maaliskuu 2026
05.03.2026
09:00 – 12:00
Vuosilomat – loman ansainta ja lomapalkan laskeminen
Käytännönläheinen paketti loman ansainnasta ja lomapalkan laskennasta. Kaikille, jotka tarvitsevat ajantasaista ja varmaa osaamista vuosilomalain soveltamiseen osana jokapäiväistä työtään.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Eteläranta 10, Helsinki
12.03.2026
09:00 – 11:00
Alisuoriutuminen – työnantajan vastuut, toimintamallit ja irtisanomisperuste -webinaari
Webinaarissa käydään läpi työsopimuksen irtisanomista työntekijän puutteellisen työsuorituksen perusteella.
Webinaari
Verkossa
19.03.2026
09:00 – 12:00
Poissaolot palkkahallinnossa
Käytännönläheinen paketti loman ansainnasta ja lomapalkan laskennasta. Kaikille, jotka tarvitsevat ajantasaista ja varmaa osaamista vuosilomalain soveltamiseen osana jokapäiväistä työtään.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Eteläranta 10, Helsinki
huhtikuu 2026
14.04.2026
09:00 – 12:00
Työsuhteen päättäminen työntekijään liittyvillä perusteilla
Millaisissa tilanteissa työnantajalla on oikeus päättää työsuhde työntekijän henkilöön liittyvillä syillä?
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Neuvottelukeskus, Eteläranta 10
15.04.2026
09:00 – 12:30
Tulorekisteri 2026 – uusimmat ohjeet ja käytännön vinkit raportointiin
Koulutus auttaa varmistamaan, että palkkatietojen ilmoittaminen ja Tulorekisteriraportointi hoituvat oikein, tehokkaasti ja lainsäädännön mukaisesti myös palkka-avoimuuden vaatimukset huomioiden.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Neuvottelukeskus, Eteläranta 10
21.04.2026
09:00 – 12:05
Uutta työoikeudesta 2026 – ajankohtaiskatsaus työlainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön
Katsaus työlainsäädännön uusimpiin lakimuutoksiin sekä muihin työoikeuden ajankohtaisiin asioihin.
Webinaari
Verkossa
toukokuu 2026
05.05.2026
09:00 – 12:00
Perhevapaat palkkahallinnossa – palkanmaksu ja vuosilomat
Käytännönläheinen koulutus perhevapaiden palkanmaksusta ja vuosilomista. Opit perhevapaiden käsittelyn, Kela-korvaukset ja vaikutukset vuosiloman ansaintaan.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Eteläranta 10, Helsinki
07.05.2026
09:00 – 12:15
Työpaikan poissaolot: Sairauspoissaolot, perhevapaat ja muut poissaolot
Työpaikkojen poissaolojen hallinta on merkittävä osa esihenkilöiden ja HR-ammattilaisten tehtäväkenttää.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Neuvottelukeskus, Eteläranta 10
Kaikkiin ilmoitettuihin hintoihin lisätään alv 25,5 %. Risteilyt alv 0 %.

