Vaihtelevan työajan sopimukset ja työnantajan velvollisuus antaa selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista -webinaari
Koulutuksessa käsitellään elokuun 2022 alusta voimaan tulleet EU:n työehtodirektiivin muutokset, ja samalla käydään läpi vaihtelevia työsopimuksia koskevat erityissäännöt.
Koulutus on tarkoitettu: Työnantaja, esimies, hr ja kaikki työsuhdeasioiden parissa toimivat
EU:n työehtodirektiivi toi muutoksia työlainsäädäntöön elokuun 2022 alusta alkaen. Koulutuksessa käsitellään kyseiset muutokset ja samalla käydään läpi vaihtelevia työsopimuksia koskevat erityissäännöt.
Vaihtelevan työajan sopimuksilla viitataan esimerkiksi ns. nollatuntisopimuksiin. Tarkastelussa on esimerkiksi se, milloin työsopimukseen voidaan ottaa vaihtelevan työajan ehto ja mitä velvollisuuksia työnantajalla on käytettäessä vaihtelevan työajan sopimuksia.
Toiseksi koulutuksessa selvitetään kaikkia työsuhteita koskien, mistä asioista ja miten työnantajan täytyy jatkossa antaa työntekijälle selvitys työnteon keskeisistä ehdoista. Työehtodirektiiviin perustuen myös kyseinen työsopimuslain mukainen selvitysvelvollisuus laajeni elokuun alusta.
Koulutuksessa pohditaan käytännön esimerkkien avulla sitä kysymystä, millaisissa tilanteissa työnantajan on ylipäätään tarkoituksenmukaista sopia vaihtelevan työajan sopimuksesta. Millaisissa tilanteissa vaihtelevan työajan sopimus toimii? Entä milloin esimerkiksi määräaikainen työsopimus voisi kuitenkin olla kenties parempi vaihtoehto?
Koulutuksessa esitellään:
📌 Vaihtelevan työajan sopimuksia koskeva lainsäädäntö
📌 Työsopimuslain mukainen velvollisuus antaa selvitys työnteon keskeisistä ehdoista
📌 Työehtodirektiiviin perustuvat muut muutokset
Koulutuksen tarkempi sisältö tästä.
Kouluttajana toimii Työsuhdejuristit Oy:n lakimies ja varatuomari Laura Häyrinen, joka työkseen hoitaa erikokoisten työnantajien työoikeudellisia konsultaatioita sekä työsuhderiitoja eri oikeusasteissa.
🎥 Osallistuminen webinaarin kautta helppoa ja vaivatonta!
Webinaari toteutetaan GoToWebinarilla. Webinaarissa näet ja kuulet ruudultasi luennoitsijan sekä esitettävän kuvamateriaalin. Kamerakuva sekä mikrofonisi on pois päältä koulutuksen ajan, mutta voit esittää kysymyksiä live-chatin kautta. Webinaarin moderaattori vastaa webinaarista ja sen kautta tapahtuvasta viestinnästä. Lisätietoja ja vinkkejä webinaarista löydät tästä.
Säästy matkustamisen vaivalta ja tule mukaan webinaariin mistä päin maailmaa tahansa!
-Asiantuntijat apunasi-
#koulutus #ektietokurssit #webinaari #työsuhde #työlainsäädäntö #nollatuntisopimukset
Osta koulutuksen tallenne!
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan vastaavanlaiseen koulutukseen, ole meihin yhteydessä tai katso, löydätkö sopivan kurssin alempana näkyvästä kurssikalenterista.
Ota yhteyttäKouluttajat
Tutustu myös näihin koulutuksiin
Työsuhdeasioiden ABC – Osa B:
Työntekijän poissaolot, yhdenvertainen kohtelu sekä yksityisyyden suoja työsuhteessa
Koulutuskalenteri
Ajankohta
Koulutus
helmikuu 2026
05.02.2026
12:00 – 15:00
Irtisanomiskynnys laskee – mitä muutos tarkoittaa käytännössä?
Irtisanomisperusteet ja työn tarjoamisvelvollisuus uudistuivat – varoitusmenettely mukana kokonaiskuvassa. Ota muutokset haltuun yhdellä kertaa!
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Neuvottelukeskus, Eteläranta 10
12.02.2026
09:00 – 12:00
Tekoäly haltuun päivässä – opi, testaa ja hyödynnä heti
Tule rohkeasti tekoälyn äärelle, sillä tästä koulutuksesta saat selkeän kokonaiskuvan siitä, miten esimerkiksi Copilot ja ChatGPT voivat auttaa sinua arjen työtehtävissä, tittelistä riippumatta!
Webinaari
Verkossa
maaliskuu 2026
05.03.2026
09:00 – 12:00
Vuosilomat – loman ansainta ja lomapalkan laskeminen
Käytännönläheinen paketti loman ansainnasta ja lomapalkan laskennasta. Kaikille, jotka tarvitsevat ajantasaista ja varmaa osaamista vuosilomalain soveltamiseen osana jokapäiväistä työtään.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Eteläranta 10, Helsinki
12.03.2026
09:00 – 11:00
Alisuoriutuminen – työnantajan vastuut, toimintamallit ja irtisanomisperuste -webinaari
Webinaarissa käydään läpi työsopimuksen irtisanomista työntekijän puutteellisen työsuorituksen perusteella.
Webinaari
Verkossa
19.03.2026
09:00 – 12:00
Poissaolot palkkahallinnossa
Käytännönläheinen paketti loman ansainnasta ja lomapalkan laskennasta. Kaikille, jotka tarvitsevat ajantasaista ja varmaa osaamista vuosilomalain soveltamiseen osana jokapäiväistä työtään.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Eteläranta 10, Helsinki
25.03.2026
13:00 – 15:00
Palkka-avoimuus – Mitä työnantajan tulee tietää? -webinaari
Koulutuksessa opit, mitä EU:n palkka-avoimuusdirektiivin muutokset tarkoittavat käytännössä ja miten niihin kannattaa valmistautua.
Webinaari
Verkossa
huhtikuu 2026
14.04.2026
09:00 – 12:00
Työsuhteen päättäminen työntekijään liittyvillä perusteilla
Millaisissa tilanteissa työnantajalla on oikeus päättää työsuhde työntekijän henkilöön liittyvillä syillä?
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Neuvottelukeskus, Eteläranta 10
15.04.2026
09:00 – 12:30
Tulorekisteri 2026 – uusimmat ohjeet ja käytännön vinkit raportointiin
Koulutus auttaa varmistamaan, että palkkatietojen ilmoittaminen ja Tulorekisteriraportointi hoituvat oikein, tehokkaasti ja lainsäädännön mukaisesti myös palkka-avoimuuden vaatimukset huomioiden.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Neuvottelukeskus, Eteläranta 10
21.04.2026
09:00 – 12:05
Uutta työoikeudesta 2026 – ajankohtaiskatsaus työlainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön
Katsaus työlainsäädännön uusimpiin lakimuutoksiin sekä muihin työoikeuden ajankohtaisiin asioihin.
Webinaari
Verkossa
toukokuu 2026
05.05.2026
09:00 – 12:00
Perhevapaat palkkahallinnossa – palkanmaksu ja vuosilomat
Käytännönläheinen koulutus perhevapaiden palkanmaksusta ja vuosilomista. Opit perhevapaiden käsittelyn, Kela-korvaukset ja vaikutukset vuosiloman ansaintaan.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Eteläranta 10, Helsinki
07.05.2026
09:00 – 12:15
Työpaikan poissaolot: Sairauspoissaolot, perhevapaat ja muut poissaolot
Työpaikkojen poissaolojen hallinta on merkittävä osa esihenkilöiden ja HR-ammattilaisten tehtäväkenttää.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Neuvottelukeskus, Eteläranta 10
Kaikkiin ilmoitettuihin hintoihin lisätään alv 25,5 %. Risteilyt alv 0 %.
