ALV-trilogia, osa I: Tavarakauppa EU:ssa & ALV -webinaari
(7.10.2021, kesto: 2:37 min)
Suositun alv-trilogian ensimmäisessä osassa perehdytään mm. yrityksen tavarakauppaan EU:ssa sekä yhteisömyynnin ja yhteisöhankinnan käsitteisiin. Lisäksi käsittelemme mm. sitä, miten pystyt varmistamaan, että verottomuuden edellytykset ovat kunnossa ja raportointi sujuu oikein.
Koulutus on tarkoitettu: Kaikille kansainvälisen kaupan arvonlisäverotuksen parissa työskenteleville
Kansainvälisen kaupan arvonlisäverotus on aiheena erittäin laaja, ja siitä syystä olemmekin jakaneet alueen kolmeksi erilliseksi, puolen päivän mittaiseksi koulutukseksi.
Tässä trilogian ensimmäisessä osassa lähdetään liikkeelle EU-tavarakaupan ALV:n perusteista. Koulutuksessa käydään läpi myös kolmikantakauppatilanteita sekä tilanteita, joissa ketjussa on useampia myyjiä.
Käymme käytännönläheisesti läpi myös laskumerkintävaatimukset sekä VIES-järjestelmän perusteet.
Koulutuksen ensimmäinen osa käsittelee mm.:
-
- Yhteisömyynnin ja yhteisöhankinnan käsitteet
- Verottomuuden edellytykset
- Kolmikantakauppa ja ketjumyynnit
- Tavaran myynti asennettuna
- Raportointi ALV- ja ESL-ilmoituksella
- Laskumerkinnät
- 1.1.2020 voimaan tulleet Quick fixes-muutokset
Tilaisuuden ohjelma tästä.
Trilogian osat I-III täydentävät toisiaan
Osat eivät ole toisistaan riippuvaisia, vaan jokainen osa on oma kokonaisuutensa. Yhdessä ne muodostavat kuitenkin erittäin kattavan alv-tietopaketin! Tutustu trilogian muihin osiin:
- OSA II: 3.11.2021 Kansainvälisen palvelukaupan alv (ei vielä tallenteena)
- OSA III: 18.11.2021 Kauppa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa ja alv
Kouluttaja
Kouluttajana kaikissa trilogian osissa toimii alan huippuasiantuntija ja komission asiantuntijatyöryhmän VAT Expert Group:n edustaja Suomesta, joka on aitiopaikalla vaikuttamassa EU:n verolainsäädäntöön: EK:n veroasiantuntija Tiina Ruohola.
-Asiantuntijat apunasi-
#koulutus #webinaari #ektietokurssi #alv #arvonlisävero #eu #alv2022
Osta koulutuksen tallenne!
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan vastaavanlaiseen koulutukseen, ole meihin yhteydessä tai katso, löydätkö sopivan kurssin alempana näkyvästä kurssikalenterista.
Osta tallenne Ota yhteyttäKouluttajat
Tutustu myös näihin koulutuksiin
Koulutuskalenteri
Ajankohta
Koulutus
joulukuu 2023
07.12.2023
09:00 – 16:15
Ennakkoperintä 2024 -päivä | Livestream (verkkotilaisuus)
Vuosittain lähes 1 000 palkka-, talous- ja henkilöstöhallinnon ammattilaista ilmoittautuu mukaan!
Livestream
Suora verkkolähetys Elinkeinoelämän keskusliitosta
08.12.2023
09:00 – 16:00
Ennakkoperintä 2024 -päivä | Kuopio
Vuosittain lähes 1 000 palkka-, talous- ja henkilöstöhallinnon ammattilaista ilmoittautuu mukaan!
Kuopio
Original Sokos Hotel Puijonsarvi | Minna Canthin katu 16, 70100 Kuopio
12.12.2023
09:00 – 16:15
Ennakkoperintä 2024 -päivä | Tampere
Vuosittain lähes 1 000 palkka-, talous- ja henkilöstöhallinnon ammattilaista ilmoittautuu mukaan!
Tampere
Tampere-talo | Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere
13.12.2023
09:00 – 16:15
Ennakkoperintä 2024 -päivä | Turku
Vuosittain lähes 1 000 palkka-, talous- ja henkilöstöhallinnon ammattilaista ilmoittautuu mukaan!
Turku
Holiday Club Turun Caribia, Kongressikuja 1, 20540 Turku
13.12.2023
10:00 – 10:55
Sivista: Koulutus yksityisen opetusalan palkanlaskentaa hoitaville tilitoimistoille: Raskaus- ja vanhempainvapaaseen liittyvät tulkinnat -webinaari
Koulutus on tarkoitettu yksityisen opetusalan palkanlaskentaa hoitaville tilitoimistoille.
Teams-webinaari
Kaikkiin ilmoitettuihin hintoihin lisätään alv 24 %. Risteilyt alv 0 %.