Liikkeen luovutus: ulkoistamisen, alihankinnan ja yrityskauppojen vaikutukset työsuhteisiin -webinaari
Käytännönläheinen koulutus liiketoiminnan luovutustilanteista ja niihin liittyvien muutosten vaikutuksista työsuhteisiin.
Koulutus on tarkoitettu: yrityksien johto- ja päättäjätason henkilöille, yrittäjille, henkilöstöhallinnon ammattilaisille, esihenkilöille ja luottamushenkilöille.
Liiketoiminnan eri vaiheissa, tilanteissa ja toiminnoissa tulee toisinaan tarpeen miettiä toiminnan uudelleen järjestelyjä. Tällöin kyseeseen voi tulla erilaiset yritysjärjestelyt, ulkoistamiset, palveluntarjoajan vaihtamiset ja muut vastaavat tilanteet.
💡 Koulutuksessa kerrotaan käytännönläheisesti miten ja milloin erilaiset tilanteet muodostavat työoikeudellisen liikkeen luovutuksen, mitä työehdoille tapahtuu näissä tilanteissa ja mitä yt-velvoitteita niihin liittyy.
Erilaisilla yritysjärjestelyillä ja toimintojen ulkoistamisilla voi olla suuria vaikutuksia työsuhteisiin. Vaikutukset riippuvat tavasta, jolla järjestely toteutetaan. Työntekijät voivat siirtyä ns. vanhoina työntekijöinä – tai voi jopa olla, että heillä ei ole lainkaan oikeutta siirtyä uuteen yritykseen. Siirtyvien työntekijöiden työsuhteen ehdot pysyvät usein samoina, mutta tietyin edellytyksin niitäkin voi olla mahdollista muuttaa.
👉 Vältä liiketoiminnan luovutukseen liittyvät tavallisimmat sudenkuopat ja tule kuulemaan vastaukset usein esiin nouseviin kysymyksiin, kuten:
- Koska ulkoistaminen, alihankinta tai yrityskauppa on ns. liikkeen luovutus?
- Milloin työntekijät säilyvät ”vanhoina työntekijöinä” ja mitä se oikeastaan tarkoittaa?
- Mitä työehtoja työnantaja saa muuttaa?
- Miten työvoiman vähentäminen ja yt-menettely hoidetaan liikkeen luovutuksen yhteydessä?
Koulutuksessa kuulet huippuasiantuntijan johdatuksella, mitä erilaisia oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuita eri osapuolilla on näissä tilanteissa.
🔎 Kouluttajana toimii työoikeuden asiantuntija, lakimies ja varatuomari Elina Nurmilahti, Työsuhdejuristit Oy.
🖊 Lähetä asiantuntijalle mieltä askarruttava kysymyksesi jo ennakkoon ilmoittautumislomakkeella. Voit palata ilmoittautumislomakkeelle vahvistusviestissä saamasi muokkauslinkin kautta vielä jälkikäteenkin, ja täydentää/lisätä kysymyksiä.
🎥 Osallistuminen webinaarin kautta helppoa ja vaivatonta!
Webinaari toteutetaan GoToWebinarilla. Webinaarissa näet ja kuulet ruudultasi luennoitsijan sekä esitettävän kuvamateriaalin. Kamerakuva sekä mikrofonisi on pois päältä koulutuksen ajan, mutta voit esittää kysymyksiä live-chatin kautta. Webinaarin moderaattori vastaa webinaarista ja sen kautta tapahtuvasta viestinnästä. Lisätietoja ja vinkkejä webinaarista löydät tästä.
Tule mukaan webinaariin mistä päin maailmaa tahansa!
-Asiantuntijat apunasi-
#koulutus #ektietokurssit #webinaari #yritysjuridiikka #liikkeenluovutus
Osta koulutuksen tallenne!
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan vastaavanlaiseen koulutukseen, ole meihin yhteydessä tai katso, löydätkö sopivan kurssin alempana näkyvästä kurssikalenterista.
Ota yhteyttäKouluttajat
Tutustu myös näihin koulutuksiin
Koulutuskalenteri
Ajankohta
Koulutus
syyskuu 2026
17.09.2026
13:00 – 15:00
Palkka-avoimuus – Mitä työnantajan tulee tietää? -webinaari
Koulutuksessa opit, mitä EU:n palkka-avoimuusdirektiivin muutokset tarkoittavat käytännössä ja miten niihin kannattaa valmistautua.
Verkossa
Webinaari
22.09.2026
09:00 – 10:30
Perhevapaat työelämässä – mitä työnantajan tulee tietää? -webinaari
Työsopimuslaki määrittelee kymmenen erilaista perhevapaamuotoa, joihin liittyvät työntekijöiden ja työnantajien oikeudet ja velvoitteet vaihtelevat.
Verkossa
Webinaari
24.09.2026
09:00 – 11:00
Määräaikaiset työsopimukset lainsäädännön uudistuttua – webinaari
Määräaikaiset työsopimukset – joustoa vai riski? Opi, milloin määräaikaisuus on sallittua, miten sopimuksia voidaan jatkaa tai päättää ja mitä ajankohtaiset lakimuutokset tarkoittavat työnantajalle käytännössä.
Verkossa
Webinaari
29.09.2026
08:30 – 12:30
Sairauspoissaolot – käytännön toiminta ja juridiikka -webinaari
Perehdytys sairauspoissaoloihin liittyviin käytännön toimintatapoihin ja lain asettamiin vaatimuksiin.
Verkossa
Webinaari
lokakuu 2026
06.10.2026
09:00 – 17:30
HR & Palkka LIVE -seminaari
Syksyn piristävin seminaaripäivä – uudet oivallukset ja kohtaamiset ihan livenä.
Helsinki
Scandic Simonkenttä, Simonkatu 9
29.10.2026
09:00 – 12:00
Työntekijän päihteiden käyttö – Työnantajan keinot puuttua -webinaari
Miten työnantajan tulee toimia, kun työntekijän päihteiden käyttö herättää huolta? Tässä koulutuksessa opit, mitä laki sallii, miten tilanteisiin puututaan oikein ja miten vältät riskit.
Verkossa
Webinaari
marraskuu 2026
Kaikkiin ilmoitettuihin hintoihin lisätään alv 25,5 %. Risteilyt alv 0 %.
