Täyttä työelämää! -3-osainen webinaarisarja
Johda omaa työntekoasi ja ajanhallintaasi tehokkaammin ja tuloksellisemmin.
Koulutus on tarkoitettu: Yritykset, yksityisyrittäjät, johto, hr, assistentit ja kaikki, jotka kamppailevat kiireen ja ajanhallinnan kanssa.
Koulutus peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi.
Korona on pakottanut organisaatiot, johdon, esimiehet, tiimit ja koko henkilöstöpyramidin etsimään erilaisia uusia johtamis- ja työtapoja. Etsimme uusia tapoja hallita ajankäyttöä, sekä uusia työvälineitä hallinnan avuksi. Tulemme aina olemaan jonkinlaisten muutosten edessä, oli koronaa tai ei. Elämme uutta koko ajan, tässä ja nyt.
Onkin hyvä välillä pysähtyä oman tekemisensä ääreen ja miettiä, voisiko toimia vieläkin fiksummin. Niin, että oma työnteko olisi merkityksellisempää ja tehokkaampaa, joka päivä.
Etätyö tuli jäädäkseen.
-Ei väliä missä työsi teet, kunhan tiedät miksi sitä teet.
Webinaarisarja tarjoaa ajattelemisen aihetta, työvälineitä ja ratkaisuehdotuksia siihen, miten hallita omaa työtään paremmin, miten saada toivottuja tuloksia ja enemmän merkitystä työlle riippumatta siitä, tekeekö töitään kotikonttorilla, mökillä, matkoilla vai työpaikalla, ja tekeekö töitään yksin vai ryhmässä.
Yksi kokonaisuus sisältää kolme aihealuetta:
✔ Enemmän vähemmällä – 14.9. klo 8.30-10.00
⦁ Etätyössä optimityöhön – tavoitteet, merkitys itsetunto ja itsekuri ratkaisevat
⦁ Kiireen anatomia ja sielunelämä – oma ”Kiireprofiili” ja kehityskeskustelu itsensä kanssa
✔ Nopeammin ja paremmin – 13.10. klo 8.30-10.00
⦁ Uusi tärkeysjärjestysmalli A²B²C² ja ”Minä työssäni kartoitus” sekä myytin murskajaiset (Eisenhower-malli ABC – toimii sodassa, ei muualla)
⦁ Enemmän käytettävissä olevaa aikaa, nopeat tekniikat ja myytin murskajaiset (multitaskaamisen harhasta vapautuminen)
✔ Tehokkaammin ja rohkeammin – sisulla ja innolla! – 2.11. klo 8.30-10.00
⦁ Aivot säteilemään, oikean vireys- ja stressitason löytäminen sekä myytin murskajaiset (”epämukavuustasoko” itsensä johtamisen tavoite?)
⦁ Arjen tehokkuuden ja ”flow`n työvälineet POUKAMA (reflektio) ja POMMI© (ongelmanratkaisu ja kekseliäisyys)
Kouluttaja
MCG Motti Consulting Group Oy:n perustaja ja vastuukonsultti sekä toimitusjohtaja, yrittäjä ja tietokirjailija. Juha Wiskari.
”Mitä tekisit, jos kiireen tappamalla, vähemmällä sähläyksellä saisit tunnin lisää käytettävissä olevaa aikaa päivässä, jonka käytöstä vain itse päätät? Se on optimityöllä, kiireentapolla ja itsensä johtamisella mahdollista ja totta. (Se tekee 25 päivää vuodessa lisää aikaa arjen huippusuorituksiin ja innostavaan tulosten tekemiseen…)” -Juha Wiskari
Webinaarivinkit ja -linkit
🎥 Webinaari toteutetaan GoToWebinar -palvelun avulla, etkä tarvitse muuta kuin internetyhteyden (suosittelemme selaimeksi Chromea, Edgeä tai Firefoxia) sekä sähköpostin. Lisätietoja ja vinkkejä webinaarista koulutuksen välineenä löydät tästä. Mikäli sinulla herää kysymyksiä webinaariin tai koulutuksen sisältöön liittyen, otathan rohkeasti yhteyttä: koulutus(at)ek.fi
❌ Eikö koulutuksen ajankohta sovi sinulle?
Kannattaa silti ilmoittautua mukaan webinaariin, sillä lähetämme sähköisen koulutusmateriaalin lisäksi webinaaritallenteen kaikille webinaariin ilmoittautuneille, jolloin voit katsoa tallenteen missä vain, ja juuri silloin, kun se sinulle parhaiten sopii, kahden viikon ajan viimeisen koulutuspäivän (2.11.) päätyttyä.
-Asiantuntijat apunasi-
#webinaari #koulutus #ektietokurssit #multitasking #täyttätyöelämää
Osta koulutuksen tallenne!
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan vastaavanlaiseen koulutukseen, ole meihin yhteydessä tai katso, löydätkö sopivan kurssin alempana näkyvästä kurssikalenterista.
Ota yhteyttäKouluttajat
Koulutuskalenteri
Ajankohta
Koulutus
tammikuu 2025
28.01.2025
09:00 – 11:00
Paikallinen sopiminen – mitä uutta 1.1.2025 alkaen? -webinaari
Paikallisen sopimisen lakimuutos, joka astuu voimaan 1.1.2025, tuo mukanaan merkittäviä säädösmuutoksia. Mitä uudet säännöt tarkoittavat käytännössä?
Webinaari
maaliskuu 2025
04.03.2025
09:00 – 16:00
Työsuhdeasioiden tehostartti
Erinomainen perustietopaketti hr-ammattilaiselle sekä uusille esihenkilöille. Hyödyllinen myös palkanlaskentatehtävissä toimiville.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Neuvottelukeskus, Eteläranta 10
12.03.2025
09:00 – 10:30
Työvoiman tarve vaihtelee – miten työnantaja voi reagoida?
Käytännönläheinen koulutus tilanteisiin, jossa työvoiman tarve vaihtelee esim. ruuhkahuippujen, sesonkien tai työntekijöiden poissaolojen vuoksi.
Webinaari
13.03.2025
09:00 – 12:00
Työmatkakorvausten verotus pähkinänkuoressa
Kaikki olennainen matkakustannusten korvausten verotuksesta tiiviisti puolen päivän koulutuksessa.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto | Eteläranta 10, 00130 Helsinki
18.03.2025
09:00 – 10:00
Varoitusmenettely: Tavoitteet, prosessi ja seuraukset
Koulutuksessa selostetaan milloin varoitus on perusteltu, kuinka se annetaan asianmukaisesti ja mitä tulee ottaa huomioon prosessin aikana.
Webinaari
20.03.2025
09:00 – 15:30
Vuosilomalaki ja lomapalkan laskenta
Käytännönläheinen paketti loman ansainnasta ja lomapalkan laskennasta.
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto, Eteläranta 10, 00130 Helsinki
27.03.2025
09:00 – 12:00
Työntekijän päihteiden käyttö – Työnantajan keinot puuttua
Työntekijän päihdeongelma on haaste – mutta työnantajalla on keinoja puuttua!
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Neuvottelukeskus, Eteläranta 10
huhtikuu 2025
01.04.2025
09:00 – 10:30
Osa-aikatyön lomapalkanlaskenta – tarkastelussa vaihtelevan työajan vuosilomapalkan laskenta ja muutostilanteet -webinaari
Koulutuksesta saat vastaukset osa-aikatyön ja vaihtelevan työajan vuosilomapalkan laskentaan ja näihin liittyviin erityiskysymyksiin.
Webinaari
08.04.2025
09:00 – 10:30
Liikkeen luovutus: ulkoistamisen, alihankinnan ja yrityskauppojen vaikutukset työsuhteisiin -webinaari
Käytännönläheinen koulutus liiketoiminnan luovutustilanteista ja niihin liittyvien muutosten vaikutuksista työsuhteisiin.
Webinaari
10.04.2025
09:00 – 15:30
Palkanlaskennan perusteet
Tiivis ja käytännöllinen perustietopaketti palkanlaskennan peruskäsitteistä ja palkkaerien yleisistä laskentasäännöistä, tulorekisteri huomioiden
Helsinki & Webinaari
Elinkeinoelämän keskusliitto | Eteläranta 10, 00130 Helsinki
16.04.2025
09:00 – 12:00
Palkka ja työkorvaus verotuksessa
Koulutus antaa valmiudet tunnistaa palkka ja työkorvaus eri tilanteissa.
Helsinki & Webinaari
toukokuu 2025
Kaikkiin ilmoitettuihin hintoihin lisätään alv 25,5 %. Risteilyt alv 0 %.