Tulorekisteri 1-vuotta!

Sähköinen tietokanta tulotiedoille, eli Tulorekisteri, ollut käytössä vuoden.

Tulorekisteri otettiin käyttöön vuoden 2019 alussa, jonka myötä palkkojen ja muiden suoritusten ilmoittaminen muuttui merkittävästi. Tulorekisterin palkkatietojen käyttäjäprofiili laajenee ja käyttäjämäärä lisääntyy tälläkin hetkellä. Vuonna 2021 myös eläke- ja etuustiedot tullaan ilmoittamaan tulorekisteriin. Rekisteri sisältää kattavat palkka-, eläke- ja etuustiedot yksilötasolla, ja se yksinkertaistaa ja selkeyttää työntantajien ilmoittamisvelvollisuuksia.

Olemme järjestäneet Tulorekisteriin liittyviä koulutuksia asiakkaillemme jo ennen rekisterin käyttöönottoa sekä tietysti sen aikana. Nyt onkin aika katsoa, miten teoria ja käytäntö ovat kohdanneet toisensa; minkälaisia mahdollisia solmukohtia käyttäjät ovat kohdanneet ja miten niitä ratkoneet, sekä mitkä asiat ovat helpottuneet ja sujuvoituneet Tulorekisterin käyttöönoton myötä.

Tule kuulemaan maan kärkiasiantuntijaa, ennakkoperinnän ja kansainvälisen verotuksen huippuosaajaa, tulorekisteriyksikön toiminnallista vastaavaa Sari Wulffia (Verohallinto). Sari on ollut mukana tulorekisteriuudistuksessa aivan sen alusta asti, ja hänen rento, erittäin selkeäsanainen ja miellyttävä tapa esiintyä saa kiitosta joka kerta; EK-Tieto järjestää 5.3.2020 koulutuksen Tulorekisteri tässä ja nyt! -teoria ja käytäntö, jossa käsitellään 1-vuotisen Tulorekisterin käytännön kokemuksia ilmoittamismenettelystä.

Ilmoittaudu mukaan, sillä harvoin tulee tilaisuuksia, joissa todellinen tulorekisterin asiantuntija voi olla läsnä ja apunasi henkilökohtaisesti, juuri sinua varten!  Osallistuessasi koulutukseen, voit lisäksi lähettää mieltäsi askarruttavat kysymyksesi kouluttajalle jo ennakkoon.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan joko paikanpäälle tai live-webinaariin: 5.3.2020 Tulorekisteri tässä ja nyt! -teoria ja käytäntö

Tutustu myös näihin koulutuksiin!

29.05.2024
12:30 – 10:30

Turvallisuusalan neuvottelupäivät 29.-31.5.2024 | Silja Serenade

Helsinki & Tukholma

16.05.2024
09:00 – 12:00

Työmatkakorvausten verotus pähkinänkuoressa

Helsinki & Webinaari

14.05.2024
09:00 – 12:00

Työsuhteen ehtojen muuttaminen -koulutus

Helsinki & Webinaari

20.05.2024
09:00 – 12:00

ALV-trilogia, osa III: Kauppa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa ja ALV -webinaari

Webinaari