ūüé¨ Paikallinen sopiminen
Mistä tässä on kyse, milloin laki tulee voimaan ja milloin EK-Tieto kouluttaa aiheesta työnantajia?

Työ- ja elinkeinoministeriön heinäkuussa asettama kolmikantainen työryhmä on saanut valmiiksi mietinnön lakimuutoksista, joilla toteutetaan hallitusohjelman kirjaukset paikallisen sopimisen edistämisestä.

Paikallista sopimista koskevan uudistuksen tarkoituksena on tukea työllisyyttä, talouskasvua, kilpailukykyä ja tuottavuuden kehitystä.

Tavoitteena on, että hallitus antaa paikallista sopimista koskevan esityksen eduskunnalle kesäkuussa, ennen juhannusta. Lakimuutokset tulisivat suunnitelman mukaan lähtökohtaisesti voimaan vuoden 2025 alusta lukien.

ūüé¨ Alla olevalla lyhyell√§ (2’43) videolla (5.3.2024) Elinkeinoel√§m√§n keskusliiton asiantuntija, varatuomari ja HR-p√§√§llikk√∂ Suvi Lahti-Leeve avaa lakimuutoksia, joilla toteutetaan hallitusohjelman kirjaukset paikallisen sopimisen edist√§misest√§, sek√§ lains√§√§d√§nt√∂prosessin kulkua ja sen sis√§lt√∂√§. Suvi on itse yksi lakimuutosta edist√§v√§n ty√∂ryhm√§n j√§senist√§.

Videolla on tekstitys. Mikäli tekstitys ei ole automaattisesti päällä, klikkaa ruudun alareunassa näkyvästä näppäimistö-ikonista.

Tässä vielä tärkeitä linkkejä, jotka voisivat kiinnostaa sinua:

ūüďĚ Blogi-kirjoitus paikallisesta sopimisesta (15.2.2024):
Paikallinen sopiminen etenee oikeaan suuntaan | Suvi Lahti-Leeve, EK:n asiantuntija ja HR-päällikkö

ūüé¨ Tietoisku (8.9.2023) aiheesta ”Tulevat ty√∂lains√§√§d√§nt√∂uudistukset”, jossa EK:n lakiasiainjohtaja sek√§ EK-Tiedon toimitusjohtaja Markus √Ąim√§l√§ avaa erilaisia hankkeita tarkemmin: Tulevat ty√∂lains√§√§d√§nt√∂uudistukset

ūüé¨ Tietoisku (12.10.2023) aiheesta ”Lains√§√§d√§nt√∂prosessin eteneminen Suomessa”, jossa EK:n lakiasiainjohtaja sek√§ EK-Tiedon toimitusjohtaja Markus √Ąim√§l√§ kertoo aiheesta selke√§sanaisesti: Lains√§√§d√§nt√∂prosessin eteneminen Suomessa

Miten yritysten ja organisaatioiden tulisi valmistautua uudistuksien edessä?

Me EK-Tiedossa seuraamme näitä hankkeita tarkasti, ja kun ne edistyvät, järjestämme niistä koulutuksia. Koulutamme ajankohtaisista aiheista liittyen työsuhdeasioihin, palkanlaskentaan, yritysverotukseen ja yritysturvallisuuteen ja kun lainsäädäntöprosessit etenevät hallituksen esitykseen tai eduskuntakäsittelyyn, tuolloin on meidän aika tarjota näistä tietoa työnantajille koulutuksen muodossa.

Lainsäädäntöprosessin eteneminen:

    1. Hallitusohjelma
    2. Työryhmä
    3. Hallituksen esitys
    4. Eduskuntakäsittely
    5. Tasavallan Presidentti allekirjoittaa eduskunnan lakiesityksen ja määrittään lain voimaantulon

ūüíé Mik√§ tekee EK-Tiedon koulutuksista erityisi√§?

EK-Tiedon emoyhtiön, eli Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) omat asiantuntijat kouluttavat EK-Tiedon koulutuksissa. Nämä asiantuntijat ovat monesti itse mukana erilaisten lainsäädäntöhankkeiden työryhmissä ja näin he ovat vaikuttamassa sekä seuraamassa prosesseja aitiopaikalta.

ūüďö¬†Tutustu koulutuskalenteriimme t√§st√§

ūüď© Tilaamalla uutiskirjeemme, saat tiedon uusista koulutuksista ensimm√§isten joukossa: tilaa uutiskirje t√§st√§


-Asiantuntijat apunasi-

#lainsäädäntöprosessi #hallitusohjelma #eduskunta #työlainsäädäntö #verolainsäädäntö #lainsäädäntöhanke #organisaatiojohto #hr #esimies #päättäjät #ektietokurssit #koulutukset

Tutustu myös näihin koulutuksiin!

29.05.2024
12:30 – 10:30

Turvallisuusalan neuvottelupäivät 29.-31.5.2024 | Silja Serenade

Helsinki & Tukholma

16.05.2024
09:00 – 12:00

Työmatkakorvausten verotus pähkinänkuoressa

Helsinki & Webinaari

14.05.2024
09:00 – 12:00

Työsuhteen ehtojen muuttaminen -koulutus

Helsinki & Webinaari

20.05.2024
09:00 – 12:00

ALV-trilogia, osa III: Kauppa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa ja ALV -webinaari

Webinaari