Työsopimuslaissa on määritelty, millaisissa tilanteissa työnantaja voi päättää työntekijän työsuhteen hänestä itsestään johtuvasta tai hänen henkilöönsä liittyvästä syystä. 1.1.2026 alkaen työsuhteen irtisanomisen edellytykset ovat joiltakin osin lieventyneet, mikä voi vaikuttaa tilanteiden arviointiin.

Työsuhteen päättämistapoja on useita: irtisanominen, purkaminen, koeaikapurku, purkautuneena pitäminen… Joskus sopivinta päättämisperustetta voi olla vaikea valita. Jokaisella päättämisperusteella on omat edellytyksensä ja jokaiseen niistä liittyy myös omat menettelytapansa.

Henkilöön liittyvät irtisanomiset liittyvät usein sopimusrikkomuksiin, kuten työtehtävien laiminlyöntiin, lain tai työsopimuksen vastaiseen menettelyyn, alkoholin käyttöön työaikana, sairauslomien väärinkäyttöön tai työntekijän henkilöön, kuten epäasialliseen käyttäytymiseen, henkilön työntekoedellytysten muuttumiseen tai vakavaan luottamuspulaan työnantajan ja työntekijän välillä. Alentunut irtisanomiskynnys voi vaikuttaa erityisesti tilanteisiin, joissa työntekijän menettely ei aiemmin olisi riittänyt irtisanomisperusteeksi.

Tutustu päivän ohjelmaan tästä.

Aihetta käsitellään niin teorian tasolla kuin oikeustapaustenkin kautta, ja koulutuksessa saat vastauksen mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Mitä työsuhteen päättämistapoja työnantajalla on käytettävissään ja miten ne eroavat toisistaan?
  • Mitä eroa on työsuhteen irtisanomisella ja purkamisella?
  • Millaisia menettelytapoja työsuhteen päättäminen eri perusteilla edellyttää?
  • Voiko määräaikaisen työsuhteen päättää kesken sopimuskauden?
  • Millä edellytyksillä työntekijän työsuhteen voi päättää koeaikana?
  • Täytyykö työnantajan ilmoittaa työntekijälle koeaikapurun perusteet työsuhdetta päätettäessä?
  • Mitkä ovat yleisimpiä henkilöön liittyviä työsuhteen päättämisperusteita?
  • Minkälaisia riskejä työsuhteen perusteettomaan päättämiseen liittyy ja miten riskejä voi minimoida?

Luennoitsija
Luennoitsijana toimii työoikeuteen ja oikeudenkäynteihin erikoistunut juristi Emma Nurmi, Työsuhdejuristit.

💬Voit lähettää kysymyksesi asiantuntijalle jo etukäteen. Hän vastaa kysymyksiin koulutuksen aikana. Kaikki kysymykset käsitellään luottamuksella; kysyjän nimeä, yritystä tai muita tunnistetietoja ei paljasteta. Lähetä kysymyksesi  ilmoittautumisesi yhteydessä ilmoittautumislomakkeella, tai jätä kysymyksesi jälkikäteen vahvistusviestissä saamasi linkin kautta.

-Asiantuntijat apunasi-

#työsuhde #henkilöstöhallinto #hr #webinaari #koulutus #ektietokurssit

Eikö koulutuksen ajankohta sovi sinulle?

👉 Kannattaa silti ilmoittautua webinaariin mukaan, sillä lähetämme sähköisen koulutusmateriaalin lisäksi webinaaritallenteen kaikille webinaariin ilmoittautuneille, jolloin voit katsoa tallenteen missä vain, ja juuri silloin, kun se sinulle parhaiten sopii! Voit myös osallistua webinaariin vain osan aikaa, ja katsoa loput myöhemmin tallenteelta.

Tallenne on katsottavissa 30 vrk:n ajan tilaisuuden päättymisestä. Lue lisää >>