💡 Palkka on työ- tai virkasuhteessa saatua palkkaa, palkkioita, etuutta tai korvausta. Työkorvaus taas on korvaus, joka ei ole palkkaa, mutta se saadaan työstä, tehtävästä tai palveluksesta.

Palkan ja työkorvauksen välinen rajanveto verotuksessa on ennakkoperinnän arkipäivää. Ero näiden työstä maksettavien korvausten kohdalla on merkittävä etenkin siksi, että palkkana maksettaviin suorituksiin liittyy erilaiset maksajan velvoitteet kuin työkorvausta maksettaessa.

Palkasta toimitetaan ennakonpidätys, annetaan ilmoitukset tulorekisteriin, maksetaan työnantajan sairausvakuutusmaksu sekä huolehditaan mahdollisista muista palkan sivukuluista. Lisäksi palkka on aina työntekijän henkilökohtaista tuloa. Työkorvaus puolestaan käyttäytyy eri tavalla. Toisinaan rajaus siitä, kummasta suorituksesta on kyse, voi olla hankalaa.

Verolainsäädäntö ei ole muuttunut vuosiin, mutta osaltaan juuri se saattaakin aiheuttaa tulkintaongelmia työn tekemisen mallien muuttuessa.

Koulutus antaa valmiudet tunnistaa palkka ja työkorvaus eri tilanteissa. Koulutuksessa käydään läpi verolainsäädäntö ja tulkinnassa apuna olevat korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut sekä Verohallinnon ohjeet.

Koulutuksen tarkempi sisältö tästä

Tilaisuuden luennoitsijana toimii oikaisulautakunnan johtava puheenjohtaja Tomi Peltomäki Verohallinnosta. Tomi on selkeäsanainen luennoitsija, joka osaa kertoa mutkikkaistakin veroasioista kuulijaystävällisesti, huumoria unohtamatta.

🔔 Lähetä kysymyksesi kouluttajalle etukäteen!

Koulutuksen aikana on mahdollista esittää kysymyksiä luennoitsijalle chatin kautta. Voit myös lähettää kysymyksesi etukäteen. Luennoitsija vastaa kaikkiin kysymyksiin webinaarin aikana. Kysymykset käsitellään luottamuksella, eikä kysyjän nimeä tai yritystä mainita. Lähetä kysymyksesi ilmoittautumisesi yhteydessä ilmoittautumislomakkeella, tai jätä kysymyksesi  jälkikäteen vahvistusviestissä saamasi muokkauslinkin kautta.

🎥 Osallistuminen webinaarin kautta helppoa ja vaivatonta!

Webinaari toteutetaan GoToWebinarilla. Webinaarissa näet ja kuulet ruudultasi luennoitsijan sekä esitettävän kuvamateriaalin. Kamerakuva sekä mikrofonisi on pois päältä koulutuksen ajan, mutta voit esittää kysymyksiä live-chatin kautta. Webinaarin moderaattori vastaa webinaarista ja sen kautta tapahtuvasta viestinnästä. Lisätietoja ja vinkkejä webinaarista löydät tästä.

Säästy matkustamisen vaivalta ja tule mukaan webinaariin mistä päin maailmaa tahansa!

-Asiantuntijat apunasi-